Tuorein sisältö

The Walking Dead jäämässä kesken - Konkurssin partaalla oleva Telltale antoi potkut lähes kaikille työntekijöille

22.09.2018 klo 14.00 | Luettu: 8306 kertaa | Teksti: Markus Mesiä


The Walking Deadista sekä muista episodipohjaisista teoksistaan tunnettu Telltale Games on sulkemassa ovensa. Yhtiö kertoo irtisanoneensa jopa 90 prosenttia työvoimasta, eikä viimeiset 25 työntekijääkään työskentele kuin vanhojen sopimusten vuoksi.

Syynä päätökseen on rahahuolet, joita tuoreet teokset eivät kyenneet paikkaamaan. Studion toimitusjohtaja Pete Hawley vahvisti asian tiedotteessa.

"Julkaisimme tänä vuonna parhaita teoksiamme ja saimme valtavasti positiivista palautetta, mutta se ei lopulta näkynyt kuitenkaan myyntiluvuissa."

Loput 25 työntekijää ovat Game Informerin mukaan jääneet jatkamaan aiemmin sovitun Netflix-yhteistyön parissa. Minecraftin tv-sarja-projekti on siis yhä työn alla. Samalla tieto kuitenkin tarkoittaa, että käynnissä oleva The Walking Dead: Final Season ei saavu maaliin asti. Myös studion ovien lopullinen sulkeutuminen häämöttää.

Niin ikään projekteina olleet The Wolf Among Usin kakkoskausi sekä IGN:n tietojen mukaan jäädytettynä ollut Game of Thronesin kakkoskausi jäävät tekemättä.

Studion vaikeudet sinänsä eivät ole suuri yllätys, sillä vasta taannoin tuottaja toiminut Brodie Andersen myönsi studion pettäneen pelaajat.




V2.fi | Markus Mesiä
< Life Is Strange 2 lä... Yu Suzukin kaahailuk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (9 viestiä)

Tahvo

Rekisteröitynyt 18.01.2010

22.09.2018 klo 16.17 5 tykkää tästä

Loppu tuli ja ei samaa voi pyörää voi tehdä erinvärisenä uudestaan. Telltalin pelit oli ihan hyviä, mutta ne on liian lyhyitä eikä tarinaan loppujen lopuksi voi vaikuttaa mitenkään...
lainaa
shfoebwjfud

22.09.2018 klo 16.41 1 tykkää tästä

fortniten vika taa on. naita pelasi casuaalit joita ei oikeat pelit kiinnosta. mut nyt fortnite vei sen jengin
lainaa
Cubisti

22.09.2018 klo 17.50 1 tykkää tästä

Entäs Lego-pelit?
lainaa
Bubs

22.09.2018 klo 18.24 5 tykkää tästä

En jää kaipaamaan. Alkuun vaikutti hienolta konseptilta mutta aika äkkiä sen tajusi ettei niillä valinnoilla ole pahemmin väliä ja tätä ei oikeastaan ikinä koitettu "korjata". Jäljelle siis jäi putkimaisia tarinoita ilman pelattavaa.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

22.09.2018 klo 20.41 3 tykkää tästä

Telltalessa ei ole oikeastaan muuta vikaa kuin se että kun olet pelannut yhden niiden pelin, olet nähnyt kaiken mitä studiolla on tarjota.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

23.09.2018 klo 07.17

Harmi, Walking Dead olisi ollut kiva pelata loppuun, onneksi en viimeistä kautta vielä ostanut. Tosin ostamattomuushan tähän koko juttuun on yksi syy. Jaksottainen julkaisu taas oli syynä siihen että ostin pelin vasta kun se oli kokonaan saatavilla.
Mitä tulee tarinaongelmiin, niin onhan noi nykyiset pelit vähän sellaisia että tapahtumiin voi ehkä vaikuttaa liian vähän. Alkupäästä ainakin Sam&Max (yeah!), Paluu tulevaisuuteen ja Monkey island -pelit sentään oli erilaisia ja sellaisia mitä olisin itsekin halunnut nähdä enemmän.
lainaa
Sammakkomi3s

23.09.2018 klo 14.41 3 tykkää tästä

Uskon, että tässä on myös vaikuttanut vahvasti Twitch ja Youtube myyntilukuihin. On varmasti monia, minä mukaan lukien, jotka eivät viitsi pelistä maksaa vaan katsovat sen ilmaiseksi jonkun muun pelaamana. Vaihtoehtojen vaikutus tarinaan on kuitenkin lopulta niin pieni, että tarinan nähtyään uudelleenpeluu ei tarjoa tarpeeksi uutta.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

23.09.2018 klo 15.14

Sammakkomi3s kirjoitti:
Uskon, että tässä on myös vaikuttanut vahvasti Twitch ja Youtube myyntilukuihin. On varmasti monia, minä mukaan lukien, jotka eivät viitsi pelistä maksaa vaan katsovat sen ilmaiseksi jonkun muun pelaamana. Vaihtoehtojen vaikutus tarinaan on kuitenkin lopulta niin pieni, että tarinan nähtyään uudelleenpeluu ei tarjoa tarpeeksi uutta.

Varmasti totta, ja myönnän itsekin syyllistyneeni tähän Batmanin kohdalla. Kokemus on 99% sama, pelaat sitten itse tai katsot vierestä. Ehkä Telltalen bisnesmalli, jossa koko peli on yksi iso välinäytös, puri viimein omaan nilkkaan?
lainaa
nielenkiintoista

23.09.2018 klo 18.51

https://ylilauta.org/sekalainen/88363323 syy konkurssiin?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova