Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: When Ski Lifts Go Wrong (PC)

01.05.2019 klo 20.00 | Luettu: 1549 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

Laskettelukausi on loppunut/loppumaisillaan koko Suomesta, mutta virtuaalihangille pääsee vielä. Täytyy kuitenkin sanoa heti alkuun, että maailma on onnekas kun minua ei ole palkattu suunnittelemaan laskettelukeskuksia tai elämyspuistoja. En ole mestari laskemaan rakenteiden vahvuuksia, joten minun suunnittelemiini rakennuksiin ei todellakaan kannata luottaa. When Ski Lifts Go Wrong on nimensä mukainen ja pitää huolta siitä, että hiihtohissien ja muiden rakennelmien kanssa on pulassa lähes koko ajan.

Päästä sisäinen rakentajasi esiin


Osalle pelaajakansasta pelin julkaisija Curve Digital saattaa herättää jonkinlaisia muistoja, sillä yhtiö on julkaissut muun muassa Human: Fall Flat ja The Flame in the Flood -pelit. Pienelle Hugecalf Studiosille peli on ensimmäinen, mikä ei kuitenkaan paista lopputuloksesta läpi. When Ski Lifts Go Wrong on erittäin hyvin suunniteltu pulmallinen simulaatiopeli. Jos sitä pitäisi kuvailla jotenkin tarkemmin, olisi se yhdistelmä Trials-sarjaa, Human: Fall Flatia sekä Hill Climb Racingia. Vaikka hiihtohissien rakentelupeli ei suoranaisesti ole mitään edellä mainituista, voisi se olla niiden yhteinen lapsi. Tarkoituksena on rakentaa hiihtohissejä, hyppyreitä sekä muita apuvälineitä, joita käyttämällä saadaan esimerkiksi laskettelija liikkumaan vuoren alta sen päälle. Laskettelukeskusten lisäksi tarjolla on myös pyöräily- ja lumikelkkareittien suunnittelua. Työtehtävä voi kuulostaa melko helpolta, mutta on kaikkea muuta kuin yksinkertainen.


Alussa pelaajaa pidetään kädestä ja kerrotaan mitä erilaiset palikat, puut ja narut tekevät, mutta jo hieman pidemmälle päästessä avustaminen loppuu kuin seinään ja rakentelijan on pärjättävä yksin. Jo ensimmäiset kentät ovat haastavia ja aikaa täydellisen rakennelman aikaansaamiseksi menee jopa yli puoli tuntia. Rakentelua voi teoriassa harrastaa lähes miten vain, kunhan ottaa huomioon esimerkiksi painovoiman ja kestävyyden. Jos viritykset hajoavat ja asiakas kuolee matkalla, lävähtää tasosta arvosanaksi hylätty. Aivonystyröiden hieromista pitääkin harjoittaa niin kauan kunnes rakennelma on valmis ja asiakas on maalissa ilman viikatemiehen vierailua. Lisää haastetta pelaamiseen tuo lisäpalkkioina toimivat mitalit, joita saa muun muassa jos pysyy annetussa budjetissa. Hövelistä rahankäytöstä ei palkita ja innokkaimmat tasojen suorittajat joutuvat palaamaan kenttään niin kauan kunnes rahakirstu näyttää vihreätä valoa.

Pulmat eivät päästä pelaajansa helpolla


Hissien, hyppyreiden ja muiden vempeleiden kasaaminen on mukavaa puuhaa, mutta vaikeimmilla tasoilla aivot huutavat punaista. Välillä pulmien ratkaiseminen vie pitkään ja vaikka kuinka isket paalut tukevasti maahan ja vedät vaijerit tiukalle, romahtaa koko hissijärjestelmä tappaen kaikki asiakkaat. Vaikka en ole mikään rakennusinsinööri, tuntui paikoitellen pahasti siltä, että joidenkin kenttien fysiikka petti vaikka rakennelmat olisivat olleet suunniteltu kestämään. Onneksi palikoiden järjestäminen uudelleen onnistuu muutamalla napinpainalluksella eikä koko työmaata tarvitse välttämättä aloittaa täysin alusta.


When Ski Lifts Go Wrongin hintalappu on noin 15 euroa, joka on siinä rajoilla, onko se liian kallis vai hintaisekseen sopiva. Peli tarjoaa nimittäin 100 tason lisäksi vapaata pelaamista varten olevan sandbox-tilan ja jonkin verran ladattavaa materiaalia myös Steamin Workshopin puolelta.”Hiekkalaatikolla” voi rakennella mitä itse haluaa, kun taas Workshopin puolelta voi ladata toisten suunnittelemia tasoja itselleen kokeiltavaksi ja läpäistäväksi. Kilpailuhenkisille on tarjolla vielä erillinen tulostaulukko, josta voi katsoa omaa etenemistään maailmanlaajuisesti. Jos vapaa rakentaminen ja toisten luomuksien kokeilu ei kiinnosta, on 15 euroa hippusen liian hintava.

Vaikeita pulmanratkontatehtäviä pelkäämättömälle When Ski Lifts Go Wrong on mukavaa ajanvietettä, minun kaltaiselle heikkohermoisille laskettelijalle suunnittelutyöt olivat yksinkertaisesti liikaa. Yhtenä miinuksena myös todettakoon, ettei PC-versiossa ole ohjaintukea, joka olisi ollut mieluisa lisäys. Luulisi, ettei tätä olisi ollut vaikea toteuttaa, sillä onhan pelistä olemassa oma versionsa myös Nintendo Switchille.

PC-tiedot: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 RAM



Lyhyesti: Erittäin haastavaa pulmanratkontaa tarjoava rakentelupeli, jossa lähes kaikki menee pieleen.

Hyvää
  • Haastava
  • Usea pelimuoto


Huonoa
  • Haastava
  • Ohjaintuki puuttuu







V2.fi | Miia Lyyra
< Palikkapelejä pikkur... Tämän kuun PS Plus -... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova