Tuorein sisältö

Konamilla ei ole aikeita lisätä naisten jalkapallojoukkueita eFootball PES 2020 -peliin

04.07.2019 klo 20.00 | Luettu: 2552 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Samaan aikaan, kun naisten jalkapallo herättää katsojissa kiinnostusta, kommentoi Konamin Lennart Bobzien, että hän kannustaa naisten pelaamista ja on seurannut World Cupia, mutta yhtiöllä ei ole suunnitelmia lisätä naisten joukkueita eFootball PES 2020 -peliin.

Valintaa voidaan pitää hieman outona, sillä kilpailevaa FIFA-sarjaa tekevä EA on hankkinut naisten joukkueita omaan teokseensa jo vuodesta 2016 asti, jolloin naisten joukkueet olivat mukana ensimmäisen kerran. Myös toukokuussa FIFA 19 sai päivityksen, joka toi mukanaan mahdollisuuden pelata MM-kisojen loppuottelu millä tahansa mukana olevasta 22:sta naisten maajoukkueesta.

Naisten jalkapallo on nostanut suosiota viime aikoina, josta esimerkkinä ovat naisten World Cup -otteluista saadut tuoreet katsojaluvut. BBC uutisoi, että 2. heinäkuuta pelattua Englanti-USA -ottelua katsoi 11,7 miljoonaa seuraajaa. Ylen uutisen mukaan MM-kisojen suurin tv-katsojamäärä saavutettiin kuitenkin Brasilian ja Ranskan neljännesvälierässä, kun Brasiliassa ottelua seurasi 35 miljoonaa ihmistä ja Ranskassa tv-päätteiden edessä oli 10,6 miljoonaa seuraajaa. Naisten jalkapallon loppuottelu käydään sunnuntaina 7.7. klo 18.00 alkaen, jolloin vastakkain pelaavat USA ja Alankomaat.

Lähde: Gamespot

V2.fi | Miia Lyyra
< League of Legendsiä ... Assassin's Creed: Od... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

silläsipuli

07.07.2019 klo 16.01 1 tykkää tästä

Kryptofeminismi lemuaa hiukkasen, "outo valinta".
Ei todellisuudessa ketään kiinnosta naisten jalis. :D
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova