Tuorein sisältö

Huhu: Batman-teema saapuu Fortniteen tuoden mukanaan muun muassa lepakkomiehen taivasvalon ja Gotham Cityn

18.09.2019 klo 22.05 | Luettu: 957 kertaa | Teksti: Miia Lyyra



Sosiaalisen median alustassa Twitterissä on liikkunut kuvia, joiden kerrotaan olevan paljastus Fortniten seuraavasta teemasta. Tällä kertaa aiheen huhutaan olevan Batman.

Kuvien perusteella mukaan saapuu Gotham City pieneen osaan karttaa, Batmanin vaatteet, Batarang-bumerang, kaapeliase kiipeilyä varten sekä Fortniten taivaalle heijastettava Batman-taivasvalo (Bat-Signal). Edellä mainittujen asioiden lisäksi GameWatcherin mukaan pelaajille saapuisi vielä Welcome to Gotham City -event, joka kestäisi rajoitetun ajan. Tapahtuman aikana voisi suorittaa annettuja tehtäviä ja ansaita Batman-aiheisia erikoispalkintoja, joihin lukeutuu esimerkiksi Batmanin logosta tehty graffiti.

Polygonin mukaan kyseessä voisi olla Batman-päivään liittyvä juhlinta ja epäilläänkin, että Batman-teema saapuisikin Fortniteen tulevana viikonloppuna. Batman-päivää vietetään 21. syyskuuta. Redditissä taas pohditaan, että kyse olisi esimerkiksi ensi vuonna ensi-iltaan saapuvan Joker-elokuvan markkinointitempaus. Toisaalta kyse voisi olla myös Batman 80th Anniversary juhlinnasta.

Vielä ei kuitenkaan kannata lähteä karkeloimaan, sillä Epic Games ei ole vahvistanut mitään mikä liittyisi Batman-teeman tulemiseen.

Kuvia huhutuista asioista voit katsoa alta.





















V2.fi | Miia Lyyra
< Rockstar Games julka... Räppäri Lil' Wayne j... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova