Tuorein sisältö

Suomalais-amerikkalaisen Utopos Gamesin tuleva peli Raivo sai taakseen 1 miljoonan dollarin siemenrahoituksen

08.10.2019 klo 22.00 | Luettu: 2948 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Suomalais-amerikkalainen studio Utopos Games julkaisi tänään tiedon, että yhtiön ensimmäinen peli Raivo saapuu markkinoille Q2/2020 aikoihin. Raivo saapuu ensimmäisenä PC:lle ja myöhemmin mobiililaitteille sekä konsoleille. Raivo tulee ladattavaksi ilmaiseksi, mutta virallisen sivuston mukaan peliin saapuu ostettavaksi muun muassa ulkoasuja ja kausipasseja.

Raivo on auto-battler-genreen kuuluva peli, jossa tehtävänä on kerätä ja kouluttaa robotteja. Robottia voi muun muassa kouluttaa valitsemaan kohteensa tai toimimaan ryhmässä. Raivo käyttää uutta UtopAI:ta, joka on “koneoppimismoottori”. UtopAI kehitettiin Utopos Gamesin toimesta erityisesti Raivoa varten, mutta yhtiö julkaisee sen muidenkin pelinkehittäjien käyttöön vuonna 2020. UtopAI tukee muun muassa Unreal Engineä ja Unityä.

Peliä ovat rahoittamassa byFounders yhdessä Sisu Game Venturesin sekä enkelirahoittajien kanssa. Yhteensä Raivoon saatiin siemenrahoitusta miljoona dollaria.

Mikäli haluat päästä testaamaan Raivoa ennen julkaisua, kannattaa liittyä yhtiön sähköpostituslistalle. Tällöin saat tiedon ensimmäisenä alkavista testikerroista. Lisätietoa Raivosta löydät täältä.




V2.fi | Miia Lyyra
< Voihan DOOM sentään!... Valve joutui oikeide... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova