Tuorein sisältö

Epic haastoi pelitestaajan oikeuteen Fortniten Chapter 2 sisällön vuotamisesta

26.10.2019 klo 11.00 | Luettu: 16178 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Epic Games on haastanut oikeuteen erään pelitestaajistaan Fortnite-pelin Chapter 2 -sisällön spoilaamisesta.

Yhtiö nosti oikeuskanteen perjantaina Pohjois-Carolinan osavaltiossa, siinä se syyttää invisiblellama9-nimimerkkiä Twitterissä käyttänyttä Ronald Sykesiä salassapitosopimuksensa rikkomisesta. Syytteen mukaan julkaisemalla tietoa tulevasta Chapter 2 sisällöstä Sykes pilasi Fortnite-yhteisön odottaman uuden kauden sisällön ja Epicin suunnittelemat yllätykset.

Sykes oli päässyt pelaamaan uutta Fortnite sisältöä jo syyskuun loppupuolella ja oli siitä lähtien vuotanut siitä tietoa julkisuuteen ennen virallista julkistusta. Vuodettuihin tietoihin kuului esimerkiksi kuva pelin uudesta kartasta sekä tieto siitä, että pelaajat pystyvät uimaan.

Epic vaatii kanteessaan Sykesiltä maksimikorvauksia sopimusrikkomuksesta sekä kauppasalaisuuksien väärinkäytöstä. Pelinkehittäjän mukaan suorana seurauksena Syksesin salassapitorikkomuksesta Epic on kärsinyt ja kärsii yhä vielä määrittelemättömistä taloudellisista menetyksistä.

Kyseessä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kuin Epic haastaa jonkun oikeuteen Fortnite-tietojen vuotamisesta julkisuuteen. Epic esimerkiksi haastoi vuonna 2018 laadunvarmistuksesta vastanneen alihankkijan oikeuteen Season 3 tietojen vuotamisesta ja vuotojen lisäksi yhtiö on myös haastanut oikeuteen useita Fortnite huijareita.

Lähde: Polygon

V2.fi | Mikko Seppänen
< Ghost Recon Breakpoi... Pistä lonkerot viuhu... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Joni

26.10.2019 klo 17.18 29 tykkää tästä

Ihan oikein tollasille mulkeroille.
lainaa
Jereppa

26.10.2019 klo 21.24 13 tykkää tästä

Kuvittelenko minä, vai onko Epicillä pahan kerran noussut kikkareet kellumaan keltaisen nesteen pintaan jymymenestyksen myötä?
????
lainaa
Jemppa08

26.10.2019 klo 21.29 13 tykkää tästä

Onneks en kuullu spoilereita. :)
lainaa
Ava

27.10.2019 klo 11.34 2 tykkää tästä

Mä kuulin spoilerit vaikken edes pelaa koko peliä.
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

27.10.2019 klo 19.39 5 tykkää tästä

Minua ei kiinnosta Fortnite tai sen "spoilerit".
lainaa
Nautintästä

28.10.2019 klo 10.19

Nami nami toivottavasti joutuu loppuelämäkseen velkavankeuteen.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova