Tuorein sisältö

Perfektionisti-Kojima tyytymätön MGS4:n grafiikoihin

20.04.2008 klo 10.24 | Luettu: 17737 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vaikka trailereiden ja ruutukuvien perusteella Metal Gear Solid 4:n graafisessa annissa ei ole juuri valittamista, eivät kaikki ole samaa mieltä. Erimielisyys löytyy varsin korkealta taholta, kertoo Kotaku.

Itse pelin isä Hideo Kojima kertoo uudessa Edge-lehdessä olevansa pettynyt MGS4:n grafiikoihin.

"Pelillisesti se on melko lähellä alkuperäistä visiotani - hiivit taistelukentälle ja voit valita jatkatko hissukseen vai käytkö täyteen taistoon. Mutta grafiikat, liikkeiden sulautuminen ja kenttien koko eivät todellakaan vastaa visiotani, en ole niihin tyytyväinen."

Kojima on tunnettu perfektionisti ja oli alunperin tyytyväinen pelimoottoriin ja PS3:een. "Kun aloimme tosissaan kehittää peliä, huomasimme, että oli monia rajoituksia ja siitä tuli sellainen kuin se nyt on. Alunperin tarkoitus oli mennä kymmenen askelta pidemmälle ja pääsimme vain yhden askeleen."

"Muistan sanoneeni kolme vuotta sitten että halusimme tehdä jotain vallankumouksellista, mutta emme pystyneet siihen konsolin prosessorin vuoksi. Käytämme Celliä sen äärirajoille. Älkää käsittäkö väärin, en kritisoi PS3:a, emme vain olleet tietoisia siitä, mihin se oikeasti pystyy."

Eiköhän se peli silti tällaisenaankin meille kelpaa vallan hyvin...

V2.fi | Manu Pärssinen
< Quake Warsin konsoli... On Zelda-jengi kooss... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (22 viestiä)

protec

20.04.2008 klo 11.21

Vissiin vähän pettynyt PS3:n tehoihin kojima. Enkä todellakaan usko että CELLiä käytetään lähellekään sen äärirajoja. Kunhan selittää jotta saisi näkyvyyttä pelilleen.
lainaa
Jeff

20.04.2008 klo 11.31

No en usko, että Kojiman tarvitsee saada näkyvyyttä pelilleen. Celliä ei ehkä ihan äärirajoille olla saatu, mutta tuskin kaukana ovat olleet.
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

20.04.2008 klo 11.32

Sitä celliä on rajoitettu
kahdeksasta ytimestä vain kuusi on pelien käyttöön (korjaus 9 ydintä 1 on pääsuoritin)
jos ne jaksais haxxata ni varmaan saisivat ne loputkin käyttöön mutta sitten kaatuis pleikan käyttöliittymä

on kyllä parempi prossu ku monien koneessa (3,2ghz)
lainaa
Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

20.04.2008 klo 11.39

Olihan Kojima jo pettynyt PS2:seen vuonna 2000. :) Ehkä sitten PS4:lla heppu pystyy toteuttamaan visioitaan.
lainaa
Jarvis

20.04.2008 klo 11.50

Kojima sanoo, että PS3 on paha pettymys hänelle, ei muuta.
lainaa
Jarvis

20.04.2008 klo 11.52

"Celliä ei ehkä ihan äärirajoille olla saatu"

Jaahas, mutta kuka kertoisi tämän Kojimalle kaikkien MGS4:n parissa vietettyjen vuosien jälkeen?
lainaa
Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

20.04.2008 klo 11.57

Kolme vuotta sitten annettu koneet ja softat joilla peli tehdään, niin eihän sitä kaikkea voi silloin tietää miten homma käytännössä toimii. Saahan sen konetehon 'tuhlattua' jos koodaa kaiken tuhlaten, eikä mieti optimointeja riittävästi. Paha vain optimoida jos luulee tehoja löytyvän yllin kyllin, ja onhan tuo MGS4 kummiskin sillee melko iso peli ettei montaa kertaa viitsisi koodata alusta lähtien. Sillee pientä viilausta vain päälle ja eteenpäin.

Seuraavaa peliä kun aletaan tekemään, niin osaavat suunnitella kartat ja efektit säästelijäämmin PS3 tehoja silmällä pitäen. Seuraavasta tulee sitten alustelleen täydellinen peli...
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.04.2008 klo 12.01

protec kirjoitti:
Vissiin vähän pettynyt PS3:n tehoihin kojima. Enkä todellakaan usko että CELLiä käytetään lähellekään sen äärirajoja. Kunhan selittää jotta saisi näkyvyyttä pelilleen.

Kuten myös oli pettynyt aikoinaan PS1:seen ja PS2:seen. Joka tapauksessa millään muulla konsolilla eivät olisi päässet noinkaan pitkälle, koska PS3:lla on blu-ray, Cell ja kovalevyä saa käyttää peleissä vakiona. Ja luultavasti hän tarkoitti, että he ottivat kaikki irti Cellistä, mitä "tällä hetkellä" vain oli mahdollista.
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.04.2008 klo 12.22

Olen yllättynyt ettei täällä ole yhtään katkeria xbox-faneja huutamassa PS3:n huonoutta, vaikka kala se silti huonompi on ;)
lainaa
kakkerlak

Rekisteröitynyt 11.04.2007

20.04.2008 klo 12.39

Ehkä hiukan väärällä tavalla ilmaistu että käyttävät äärirajoilleen, kyse on itse asiassa siitä että "he" eivät saaneet siitä irti sitä mitä he halusivat. Tähän asti CELLin täydellisestä teoreettisesta suorituskyvystä on tuskin saatu puoliakaan irti (Uncharted: 33%). CELL on toki hyvä suoritin, siltä se ainankin paperilla kuulostaa, mutta käytännössä se ei ole vielä kuin Xbox 360 Xenonin tasoa. Mutta kuten kaikesta muustakin, revitään myös CELListä koko ajan lisää irti. Kyse ei ollut siitä että suoritin olisi tehoton, vaan se oli liian vaikeaa Kojimalle. En hauku Kojimaa paskaksi tai solvaa hänen tiimejään, sillä PS3:n suoritin on ollut myös monimutkainen monelle muullekkin pelille.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

20.04.2008 klo 13.22

Cell ei ole mikään Jeesus-suoritin, josta irtoaa Matrix 2.0, kunhan "optimoi" riittävästi. Sen arkkitehtuuri on maallikonkin silmään hankala, ja suurin osa Sonyn teoreettisista flopseista jää väistämättä hyödyntämättä, koska reaalimaailman pelikoodi ei nyt vain voi säikeistyä täydellisesti kuudelle DSP:lle, joissa ei ole minkäänlaista predikointia. Ihan jo kahden aidosti yleiskäyttöisen suoritinytimen täysi hyödyntäminenkin voi olla vaikeaa, jos kuuntelee Carmackin ja Sweeneyn kaltaisten pelimoottorigurujen puheita.
lainaa
lgrst

20.04.2008 klo 14.42

äijä ei vaa osaa tehdä pelejä ja sillä sipuli.. turha itkee ja syyttää sonya ku ei taiot ja mielikuvitus riitä
lainaa
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

20.04.2008 klo 16.23

mdtrx kirjoitti:
Olen yllättynyt ettei täällä ole yhtään katkeria xbox-faneja huutamassa PS3:n huonoutta, vaikka kala se silti huonompi on ;)

Koska Xboxin fanit eivät ole yhtä lapsellisia kuin PS3:n fanipojat, että pitäisi tulla toista konetta haukkumaan.... (tämänkin voi käydä tarkistamassa aina, ah... Niin ihanasta PP:stä)
lainaa
MoZo

20.04.2008 klo 16.40

Aina kanssa ollaan itkemässä niiden grafiikoiden perään, eikö nyt saatana olla jo opittu että tärkeämpää on että kaikki toimii sulavasti yhteen! prkl!
lainaa
Henkka

20.04.2008 klo 18.11

No sen siitä saa ku PS3:lle värkkää. Wiille vaan ni tehoja löytyy vaikka muille jakaa!
lainaa
mdtrx

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.04.2008 klo 18.19

Gasoil kirjoitti:
mdtrx kirjoitti:
Olen yllättynyt ettei täällä ole yhtään katkeria xbox-faneja huutamassa PS3:n huonoutta, vaikka kala se silti huonompi on ;)

Koska Xboxin fanit eivät ole yhtä lapsellisia kuin PS3:n fanipojat, että pitäisi tulla toista konetta haukkumaan.... (tämänkin voi käydä tarkistamassa aina, ah... Niin ihanasta PP:stä)


Ahh, naulan kantaan. En usko että PS3-fanit ovat yhtään lapsellisempia kuin xbox-fanitkaan.
lainaa
Konsolimies

20.04.2008 klo 19.18

mdtrx kirjoitti:
Olen yllättynyt ettei täällä ole yhtään katkeria xbox-faneja huutamassa PS3:n huonoutta, vaikka kala se silti huonompi on ;)


Eipähän ollut, mutta kiva että sinun piti se aloittaa, ääliö.
lainaa
a_Sniper

Rekisteröitynyt 20.01.2008

20.04.2008 klo 20.23

Alustetaanko tällä selittelyllä sitä MGS5sta jonka kojima sanoo tekevänsä koska ei saanut visioitaan vieläkään täysin ulos. heh
lainaa
oikeudenpuolustaja

20.04.2008 klo 22.13

Opettelisivat tekee parempaa koodia :E:E:E
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.04.2008 klo 00.19

Kaksi kirjainta: PC
lainaa
Ilomieli

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.04.2008 klo 00.26

kakkerlak kirjoitti:
Tähän asti CELLin täydellisestä teoreettisesta suorituskyvystä on tuskin saatu puoliakaan irti (Uncharted: 33%).
Mistä näitä prosentteja revitään? Jos sitä tiedetään noin tarkasti, kuinka paljon mikäkin peli käyttää tehoista, luulisi sen olevan helppoa saada enemmän irti koneesta.
lainaa
a-a-apina

22.04.2008 klo 01.25

Ilomieli kirjoitti:
kakkerlak kirjoitti:
Tähän asti CELLin täydellisestä teoreettisesta suorituskyvystä on tuskin saatu puoliakaan irti (Uncharted: 33%).
Mistä näitä prosentteja revitään? Jos sitä tiedetään noin tarkasti, kuinka paljon mikäkin peli käyttää tehoista, luulisi sen olevan helppoa saada enemmän irti koneesta.


Hmm.. voihan ne tietääkkin. Ei vaan saa lupaa käyttää kaikkia tehoja (ja ei osata), koska aina pitää olla kasvua ja parannusta ;). Hienolta se nyt jo näyttää. Vielä kun se beta verkkopeli toimis tosta!
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova