Tuorein sisältö

Koronavirusepidemia aiheuttaa Overwatch Leaguen ja useiden muiden Kiinassa pidettävien e-urheilutapahtumien peruuntumisen

30.01.2020 klo 20.00 | Luettu: 1698 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Useat Kiinassa ja sen lähialueilla järjestettävät e-urheilutapahtumat ovat peruuntuneet toistaiseksi alueella riehuvan koronavirusepidemia vuoksi.

Peruuntuneisiin tai hamaan tulevaisuuteen siirtyviin tapahtumiin kuuluvat ainakin Overwatch Leaguen kaikki Kiinassa helmi- ja maaliskuussa järjestettäväksi kaavaillut pelit, League of Legends -pelin Pacific Championship -sarjan aloituspelit sekä Counter-Strike: Global Offensiven Macaossa järjestettäväksi tarkoitetut WESG Asia-Pacific -sarjan finaalit.

Virusepidemian vuoksi kaksi kiinalaista Overwatch League -joukkuetta, Guangzhou Charge ja Shanghai Dragons, ovat ilmoittaneet muuttavansa tilapäisesti Etelä-Koreaan. Toistaiseksi kiinalainen Chengdu Hunters on ilmoittanut pysyvänsä Kiinassa ja neljäs Kiinasta tuleva Overwatch League -joukkue Hangzhou Spark ei ole vielä ilmoittanut suunnitelmistaan.

Kiinasta alkanut koronavirusepidemia on vaatinut maassa jo 170 kuolonuhria ja tauti on onnistunut leviämään maailmalle. Taudin vakavuuden huomioon ottaen on luonnollista, että e-urheiluorganisaatiot haluavat minimoida riskin taudin leviämisestä pelaajien mukana entisestään, puhumattakaan itse pelaajien sairastumisesta.

Lähde: Gamesindustry.biz

V2.fi | Mikko Seppänen
< Helmikuu on lyhyt - ... Dreams-pelillä saa a... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova