Tuorein sisältö

Far Cry 6 lupaa kaupunkiympäristöjä, nakkikoiria ja mahdollisuuden valita pelihahmon sukupuoli

14.07.2020 klo 22.30 | Luettu: 2400 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoftin ennakkoon julkisuuteen vuotanut Far Cry 6 -peli julkistettiin virallisesti sunnuntai-iltana nähdyssä Ubisoft Forward -tilaisuudessa.

Silloin pelistä nähtiin pelkkä pelin pahikseen, Breaking Bad ja The Mandalorian -sarjoista tutun Giancarlo Espositon näyttelemä diktaattori Antón Castillo, keskittynyt traileri mutta lisää yksityiskohtia pelistä saatiin Ubisoftin julkaistua pelin kerronnasta vastaavan ohjaajan Navid Khavarin haastattelun.



Pelintekijät kertovat hakeneensa inspiraatiota pelin sissiliikkeellä Kuubasta, jossa kehittäjät viettivät kuukauden tavaten entisiä vastarintataistelijoita ja kokien alueen musiikkia sekä kulttuuria. Kuuban vaikutus pelin fiktiiviseen saarivaltioon Yaraan näkyy myös pelin estetiikassa, jossa Yara on täynnä vanhoja amerikanrautoja ja muuta 60-luvun teknologiaa vaikka peli sijoittuukin nykypäivään.

Far Cry 6 lupaa myös ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa ison kaupunkiympäristön Yaran pääkaupungin muodossa. Khavarin mukaan kaupunki tarjoaa entistä enemmän vertikaalisuutta pelissä ja tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden juosta talojen katolla ja takakujilla sekä mahdollisuuden taistella pelin haastavampia vastustajia vastaan.



Tarinalliselta puolelta Khavarin lupaa haastattelussa, että pelintekijät haluavat luoda pelin tarinasta mustavalkoisen hyvä/paha-vastakkainasettelun sijaan monitahoisen ja useita tasoja sisältävän tarinan. Isona osana pelinkehittäjät pitävät tässä pelin pääpahiksen pitämistä moniulotteisena, jolla on oikeasti omat perustelunsa toimilleen.

Pelin pelaajahahmoa Dani Rojasia ei juurikaan ole vielä esitelty, mutta haastattelussa kerrottiin kaksi tärkeää tietoa tähän liittyen. Pelaaja voi valita Danin sukupuolen ja päähenkilöllä on apunaan Chorizo-niminen mäyräkoira. Lisätietoa pelistä tullaan varmasti vielä kuulemaan syksyn aikana mutta alustavasti Far Cry 6 vaikuttaa lupaavalta uudelta osalta pelisarjaan.

Far Cry 6 julkaistaan 18. päivä helmikuu 2021 PlayStation 4-, PlayStation 5-, Xbox One-, Xbox Series X-, Google Stadia- ja PC-alustoille.



Lähde: Ubisoft

V2.fi | Mikko Seppänen
< Google Stadia saa vi... Returnal on 25-vuoti... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

dhrhjrhrjh

15.07.2020 klo 14.21

Dying Lightia ja Just Causea?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova