Tuorein sisältö

Suoratoistopalvelu Twitch on usean kohun keskellä - stereotyyppisiä hymiötä sekä pakotettuja mainoksia

17.09.2020 klo 16.00 | Luettu: 2947 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Suoratoistopalvelu Twitch on joutunut taas kohun keskelle, tällä kertaa jopa kahden. Toinen koskee stereotypisten hymiöiden lisäämistä palveluun ja toinen muutosta mainosten esittämiseen.

Tällä hetkellä maailmalla vietetään National Hispanic Heritage Monthia tunnustetaan muun muassa latinalaisamerikkalaisten kulttuuria ja historiaa. 15. syyskuuta, joka on myös ajanjakson alkamispäivä, Twitch ilmoitti osallistuvansa mukaan tuomalla palveluun joukon uusia emojeja. Yhtiö toi kuitenkin tarjolle hymiöitä, jotka olivat hyvin stereotyyppisiä kuvauksia. Emojeilla on käsissään esimerkiksi kitara ja marakassit, minkä lisäksi yhdellä hahmolla oli päässään sombrero. Twitch sai emojeistaan kritiikkiä, jonka jälkeen ne poistettiin valikoimista.

Uutinen jatkuu twiitin jälkeen.


Toinen kohu sai aikansa, kun Twitch ilmoitti kokeilevansa uutta taktiikkaa ajaa mainoksia katsojille. Yhtiö ilmoitti kokeilevansa joidenkin lähetyksien ja käyttäjien kohdalla “mid-roll-mainoksia” eli kesken lähetyksen ruutuun ilmestyviä mainoksia.

Päätös aiheutti kuitenkin kohun, sillä vaikka mainostuloista osa ohjautuu edelleen lähetyksen tekijöille, striimaajilla itsellään ei ole valtaa päättää, milloin mainos esitetään. Useat käyttäjät ovatkin ottaneet kantaa asiaan. Striimaajat kritisoivat muun muassa sitä, että mainos saattaa lävähtää ruutuun kesken kriittisen hetken. Tälläisiä esimerkkejä voivat olla esimerkiksi elektronisen urheilun lähetykset, joissa katsojat voivat joutua kesken ratkaisuhetken tuijottamaan pelin sijaan mainosta. Lisäksi osa sisällöntuottajista on tuonut esille huolensa siitä, että mainoksien lähettäminen saattaa karkoittaa katsojia. Kaikki striimaajat eivät halua näyttää lähetyksissään mainoksia tai niiden ajoittaminen halutaan toteuttaa itse.

Twitch pyytää mainoksien esittämisestä palautetta ja muistuttaa, että kyseessä on testijakso. Aiheeseen liittyvää keskustelua voit lukea alla olevan twiitin kommenteista.



V2.fi | Miia Lyyra
< Toisen maailmansodan... Facebook julkisti uu... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

ghsidkgvn

17.09.2020 klo 18.26 8 tykkää tästä

jaa etta latinojen paivana ei saa nayttaa marakasseja mut jos naytetaan esim suomalaisten paivana marakasseja niin se on kulttuurin omimista. eli marakassit on kielletty kuin hakaristit. nuo tasaarvoihmiset ovat pahimman luokan konservatiiveja
lainaa
jördis

17.09.2020 klo 18.54 1 tykkää tästä

ghsidkgvn kirjoitti:
jaa etta latinojen paivana ei saa nayttaa marakasseja mut jos naytetaan esim suomalaisten paivana marakasseja niin se on kulttuurin omimista. eli marakassit on kielletty kuin hakaristit. nuo tasaarvoihmiset ovat pahimman luokan konservatiiveja

hoono suomi.
lainaa
historiaa

18.09.2020 klo 08.14 1 tykkää tästä

ghsidkgvn kirjoitti:
jaa etta latinojen paivana ei saa nayttaa marakasseja mut jos naytetaan esim suomalaisten paivana marakasseja niin se on kulttuurin omimista. eli marakassit on kielletty kuin hakaristit. nuo tasaarvoihmiset ovat pahimman luokan konservatiiveja

hauska vaan natsit yritti omia hakaristin vaikka eivät itse ole keksineet sitä.tietämätön oikeisto.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova