Tuorein sisältö

Saatavuusongelmista huolimatta PlayStation 5 -konsolia myytiin vuoden 2020 aikana 4,5 miljoonaa kappaletta

04.02.2021 klo 11.00 | Luettu: 630 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


The Vergen uutisen mukaan Sony möi 4,5 miljoonaa PlayStation 5 -laitetta vuoden 2020 aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa marraskuun ja joulukuun välistä aikaa, sillä konsoli saapui kauppoihin marraskuun loppupuolella.

Luvut ovat peräisin Sonyn viimeisimmästä talousraportista. Myyntimäärä vaikuttaisi olevan samankaltainen kuin PlayStation 4 -konsolin kohdalla, jota myös myytiin vastaavassa ajassa myös noin 4,5 miljoonaa kappaletta.

Videopeliteollisuudesta twiittaava analyytikko Daniel Ahmad kertoo Twitterissä, että kulunut vuosineljännes oli Sonyn tuottoisin ajankohta. Yhtiö ennustaa itselleen kuluvalle tilikaudelle yhteensä yli 25 miljardin dollarin tuloja. Tilikausi päättyy 31. maaliskuuta 2021. Hyvät tulot johtuvat muun muassa kasvaneesta pelien myynneistä, PlayStation 5 -konsolin tuomisesta markkinoille ja PlayStation 4 -konsoleiden paremmista katteista.

Tällä hetkellä PlayStation 5 -laitteet eivät kuitenkaan tuota mitään, sillä kuten PlayStation 4 -konsoleita, myös uusinta mallia myydään aluksi tappiolla. The Vergen mukaan Sony on todennut, että PlayStation 5 -konsoleita myydään halvemmalla, kuin mitä niiden valmistaminen maksaa. Myynnistä aiheutuneita tappioita voidaan kuitenkin kompensoida muilla tuloilla.

Alla analyytikko Daniel Ahmadin twiitit aiheesta.





V2.fi | Miia Lyyra
< Lisää totaalista WAA... Yksi Mass Effect: Le... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova