Tuorein sisältö

Activision Blizzard potkii väkeä pois esports-puoleltaan - samaan aikaan toimitusjohtaja Bobby Kotick on kuittaamassa jopa 200 miljoonan dollarin bonuksen

18.03.2021 klo 22.35 | Luettu: 3210 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Activision Blizzard on jälleen kerännyt kritiikkiä kun pelijulkaisija ilmoitti irtisanovansa 50 henkeä pääasiassa yrityksen esports- ja tapahtumapuolelta huolimatta siitä, että firman tulot lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna edelliseen vuoteen verrattuna.

Tämän lisäksi peliyhtiö sai vielä erikseen kritiikkiä CtW Investment Group -sijoitusryhmältä, jonka mukaan Activision Blizzardin toimitusjohtaja Bobby Kotick on saamassa lähes 200 miljoonan dollarin bonuksen johtuen firman viime vuotisesta menestyksestä.

Yritysten epäeettiseen toiminnan ja johtajien ylettömien palkkioiden kritisoimiseen keskittynyt CtW Investment Group väittää, että koska pelijulkaisijan osakkeen arvo on ollut yli 90 päivän ajan pörssissä kaksinkertainen verrattuna Kotickin viimeisimmän työsopimuksen alkamisajankohtaan vuonna 2016 on sopimuksessa ollut Shareholder Value Creative Incentive -niminen pykälä aktivoitunut.

Tämä oikeuttaa Kotickin saamaan kaikki tavoitebonukset jotka toimitusjohtaja oli aikaisempina vuosina mahdollisesti menettänyt pelijulkaisijan toivottua huonomman menestyksen vuoksi. CtW kyseenalaistaa nämä massiiviset ylimääräiset palkkiot siksi, että sijoitusryhmän mukaan toimitusjohtajalla ei ole ollut käytännössä osaa siihen, että yrityksen tulot ovat nousseet koronaviruspandemiasta johtuvan peleihin käytetyn rahankäytön myötä.

Äskettäisten irtisanomisten valossa valtavat bonukset toimitusjohtajalle tuntuvatkin hieman huonolta tilannetajulta mutta CtW Investment Group yrittääkin saada houkuteltua Activision Blizzardin osakkeenomistajat äänestämään bonukset valtuuttavaa ehdotusta vastaan.

Peliyrityksistä Activision Blizzard ei myöskään ole ainoa jonka CtW on ottanut silmätikukseen sillä sijoitusryhmä on myös käynnistänyt vastaavanlaisen osakkeenomistajiin kohdistuvan kampanjan EA:n johtajien palkkioita koskien.


Lähteet: GamesIndustry.biz, [2], [3]

V2.fi | Mikko Seppänen
< LittleBigPlanetin pa... Square Enixin eilise... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

maker

19.03.2021 klo 10.26 4 tykkää tästä

nyt sitten ton firman pelit boikottiin vaan.ahneutta piisaa mielinmäärin.kaippa seuraavaksi nostavat uusien pelien hintaa viellä ylemmäs että herrat saa lisää pätäkkää.
lainaa
thaovndvg

20.03.2021 klo 00.27

pelaajakansa julisti molemmat firmat boikottiin jo 2010. pelaajat on pahimamanluokan lampaita kun on pakko saada viela just taa fifa cod sen jalkeen alan boikotoimaan ehka kunhan ensin ostan kasan kortteja ja ulkoasulootbokseja
lainaa
T4hv00

22.03.2021 klo 23.42

Mää kitisemässä kun pomo vetää vähän bonuksia aikanaan sovittujen ehtojen mukaisesti jotka nyt on yhteisymmärryksessä täytetty.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova