Tuorein sisältö

Horizon Forbidden Westin pelaajien kannanotto sai Sonyn pyörtämään aiemman päätöksensä - PS4-version ostaneet saavat sittenkin PS5-version maksutta

05.09.2021 klo 17.00 | Luettu: 1285 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Uutisoimme aiemmin, kuinka Horizon Forbidden Westin kerrottiin saavan useita eri myyntiversioita. Samalla paljastui, että PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle yhden ainoan version voi hankkia vain ostamalla kalliimman keräilyversion.

Sonyn ilmoitus ei miellyttänyt faneja, sillä pelin oli alun perin luvattu päivittyvän ilmaiseksi uuden sukupolven konsolille. Mitä ilmeisemmin julkaisupäivän myöhästymisestä johtuen, Sony oli ajatellut toisin ja päättänyt noudattaa uuden Horizonin kohdalla maksullista siirtymistä versiosta toiseen. Nyt Sony on kuitenkin pyörtänyt päätöksensä ja PlayStation 4:lle pelin ostaneet saavat päivittää Horizon Forbidden Westin ilmaiseksi PlayStation 5:lle.

Jim Ryan kuitenkin kertoo PlayStation Blogissa julkaistussa tiedotteessa, että jatkossa Sonyn omat julkaisut voi päivittää seuraavan sukupolven versioiksi 10 dollarin lisähinnalla. Näihin lukeutuvat esimerkiksi God of War ja Gran Turismo 7.

Lisätietoja aiheesta voit lukea PlayStationin blogista.





V2.fi | Miia Lyyra
< Lähes kolme tuntia k... Lisää nostalgiaa ja ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova