Tuorein sisältö

Apple valittaa Fortnite-oikeusjutun päätöksestä ja haluaa oikeuden estävän muut maksuvaihtoehdot sallivan osuuden toimeenpanon

10.10.2021 klo 17.00 | Luettu: 1340 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Applen ja Epic Gamesin kuukausia kestänyt katkera oikeustaistelu Fortniten mikromaksuista ja iOS-alustan App Store -kaupan maksupolitiikasta sai päätöksensä syyskuun alussa, jonka jälkeen Apple julisti päätöksen olleen "selkeä voitto".

Oikeustaistelun toinen erä on kuitenkin nyt alkamassa, sillä Apple on jättänyt oikeuteen valituksen pyörtääkseen syyskuisen päätöksen ainoan Applen kannalta epäedullisen päätöksen sekä estääkseen sen käytäntöönpanon joulukuun 9. päivä.

Vaikka Apple voitti valtaosan oikeuskanteen yksittäisistä osioista, niin tuomarin päätös siitä, että Applen tulee sallia jatkossa kehittäjille mahdollisuus ohjata käyttäjät muihin kuin Applen omaan maksupalveluun oli valtava takaisku teknologiafirmalle. Tämä johtuu siitä, että kahden biljoonan dollarin arvoiseksi arvioidun firma tienaa noin 19 miljardia dollaria vuosittain pelkästään ottamalla 30 prosentin osuuden App Store -ostoksista.

Applen kannalta onkin siis ymmärrettävää miksi firma valittaa oikeuteen mutta jokainen voi itse arvioida valituksen argumentit, joissa Apple kertoo että muiden maksualustojen salliminen poistaa firmalta mahdollisuuden suojella käyttäjiään mahdollisten huijausten varalta ja muutenkin Apple on jo syksyllä höllännyt linjaustaan, sallimalla ohjelmankehittäjien kommunikoida käyttäjille tietoa esimerkiksi sähköpostitse.

Samoilla perusteilla Apple yrittää myös estää päätöksen toimeenpanon joulukuun 9. päivä ja vaatimus lykkäyksestä menee läpi voi kestää pahimmillaan vuosia ennen kuin kehittäjät saavat mahdollisuuden tarjota muita vaihtoehtoja, vaikka Apple lopulta häviäisi itse varsinaisen valituksen.

Tietenkin Epic Games on myös ilmoittanut valittavansa oikeusjutun lopputuloksesta, sillä Fortnite-firman kannalta se päättyi hyvin epäedullisesti. Tuomari ei pelkästään hylännyt Epicin vaatimuksia päästä takaisin App Storeen vaan myös määräsi yrityksen maksamaan korvauksia Applelle sopimusrikkomuksesta. Lisäksi Epicin toimitusjohtaja Tim Sweeney kommentoi Applen jättämää valitusta tutun lakoniseen tapaansa.



Tällä hetkellä ainoa varma asia Applen ja Epicin oikeustaistosta on se, että se tulee vielä jatkumaan valitusten muodossa pitkään mutta toistaiseksi jää nähtäväksi miten vakuuttuneita oikeus on Applen argumenteista oikeusjutun merkittävimmän päätöksen toimeenpanon suhteen.

Applen oikeuteen jättämä valitus on luettavissa täältä.

Lähde: The Verge

V2.fi | Mikko Seppänen
< Uusi Guilty Gear Str... Sony harkitsee taist... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova