Tuorein sisältö

Alieneita ei enää kiinnosta vanhat konsolit - Destroy All Humans! 2 -uusioversio ilmestyy PC:n ohella ainoastaan PS5- ja Xbox Series-konsoleille

24.10.2021 klo 17.00 | Luettu: 2780 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Häröä huumoria ja retroscifiparodiaa sisältänyt kulttiklassikko Destroy All Humans! -pelisarja teki paluun viime vuonna THQ Nordicin julkaiseman ja Black Forest Gamesin kehittämän uusioversion myötä. Peli menestyi tarpeeksi hyvin (ja sai V2.fi:n arviossa 4/5) että myös pelin jatko-osan julkistettiin saavan uusiokäsittelyn samojen tekijöiden käsissä.

Toisin kuin ensimmäisen pelin uusioversio, joka ilmestyi PC-, PlayStation 4-, Xbox One-, Stadia- ja Nintendo Switch -alustoille, niin pelinkehittäjä Black Forest Gamesin avustava luojajohtaja Stefan Schmitz on The Escapist -sivuston haastattelussa paljastanut Destroy All Humans 2 – Reprobed -pelin ilmestyvän PC:n lisäksi ainoastaan viimeisimmän sukupolven PlayStation 5- ja Xbox Series -konsoleille.

Syynä tähän Schmitzin mukaan on se, että pelinkehittäjät haluavat toisen osan uusioversion kanssa tehdä loikkauksen pelin visuaalisessa ilmeessä ja voivat jättämällä vanhemmat konsolit pois sisällyttää pelin kenttiin esimerkiksi viisinkertaisesti enemmän erilaisia objekteja, tehden niistä näin huomattavasti yksityiskohtaisempia ja täten uskottavampia.

Destroy All Humans 2 – Reprobed -pelin kerrotaan ilmestyvän joskus ensi vuoden aikana.



Lähde: The Escapist

V2.fi | Mikko Seppänen
< Valheim-kehittäjät t... Vuosituhannen alun v... >

Keskustelut (4 viestiä)

Herpy

24.10.2021 klo 18.28 2 tykkää tästä

Kyllä aika lentää kun pleikka 4:nenkin alkaa olla vanhentunut. Tai varmasti moni voisi sanoa että se(kin) oli vanhentunut jo julkaisussa mutta itselleni se oli ja on edelleen ihan menevä laite. Mutta pidän tällaista uutista ihan positiivisena koska kyllähän edellisen sukupolven konsolit alkavat viimeistäänkin tässä vaiheessa olemaan eräänlainen painolasti koska ovat teknologisesti vanhentumaan päin.
lainaa
sviognsoig

24.10.2021 klo 19.45

surullista et joku ps2peli menee lapi kunhan vahan vaihdetaan tekstuureja ja lisataan romua kentalle ero ei varmasti oo mitenkaan niin merkittava et ps4 olis tarvinnu jattaa valista turha yritys kerata pisteita kun jos kiinnostais uus tekniikka niin olisvat tehneet ihan uuden pelin
lainaa
Joni

24.10.2021 klo 23.37 2 tykkää tästä

Hyvä kappale oltiin kyllä tähän traileriin valittu.
lainaa
Umberto

25.10.2021 klo 10.22

Herpy kirjoitti:
Kyllä aika lentää kun pleikka 4:nenkin alkaa olla vanhentunut...

Niin, onhan tuosta PS4 julkaisusta jo 8 vuotta :D
Pro malli on tietysti tuoreempi ja vähän jotenkin vielä ajan tasalla, mutta kyllä tuo perus PS4 jo selkeästi jarruttelee pelien kehitystä.

sviognsoig kirjoitti:
surullista et joku ps2peli menee lapi kunhan vahan vaihdetaan tekstuureja ja lisataan romua kentalle ero ei varmasti oo mitenkaan niin merkittava et ps4 olis tarvinnu jattaa valista turha yritys kerata pisteita kun jos kiinnostais uus tekniikka niin olisvat tehneet ihan uuden pelin


Jos olet tuosta gameplayta yhtään nähnyt niin huomaat että käytännössä koko peli on rakennettu täysin uusiksi. Pelimoottorissakaan ei ole enää mitään samaa kuin alkuperäisessä. Hyvä että mennään kehityksessä eteenpäin ja keskitytään nykypäivän konsoleihin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova