Tuorein sisältö

Hups! Microsoft paljastaa uudessa dokumenttisarjassa hylänneensä Rockstarin ehdotuksen GTA3:n julkaisusta alkuperäisellä Xboxilla

19.12.2021 klo 14.00 | Luettu: 2149 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Microsoftin aiemmin tällä viikolla julkaisema mielenkiintoinen Power On: The Story of Xbox -dokumenttisarja onnistuu käsittelemään tunnettuja teknologiajätille vähemmän mairittelevia aiheita, kuten pahamaineista Xbox 360 -konsolia vaivannutta "Red Ring of Death" -ongelmaa mutta paljastaa myös Xbox-konsolien historiasta tuntemattomampia emämunauksia.

Näistä ehkä yksi merkittävimmistä on dokumenttisarjassa kerrottu tapaus, jossa vuonna 2001 ensimmäisen Xbox-konsolin julkaisuun valmistautuneen Microsoftin uudet konsolipuolen johtajat hylkäsivät ehdotuksen tuoda Grand Theft Auto 3 -peli uudelle laitteelle. Peli päätyikin rajatun ajan yksinoikeuspeliksi PlayStation 2 -konsolille ja sai kriitikoilta sekä pelaajilta erinomaisen vastaanoton ollen samalla myös vuoden 2001 myydyin peli.

Dokumenttisarjassa Kevin Bachus, joka oli vastuussa Xboxin suhteissa kolmannen osapuolen pelinkehittäjiin, kertoo "pienen pelinjulkaisijan" lähestyneen Microsoftia ja kertoneen suunnitelmista tuoda aiemmin 2D-pelinä ilmestynyt pelisarjansa takaisin. Kuitenkin ehdotus päädyttiin hylkäämään sillä uudet Xbox-pomot eivät uskoneet "pelinkehittäjän onnistuvan siirtämään peliään pois 2D-toteutuksesta" kertoo Xboxin teknologiaryhmässä mukana ollut Drew Angeloff.

Grant Theft Auto 3 ilmestyi kyllä lopulta myös alkuperäiselle Xboxille mutta vasta kaksi vuotta pelin PS2-julkaisun jälkeen ja yhdessä pelin jatko-osan GTA: Vice Cityn kanssa. Pelien Xbox-versiot tosin parannuksia tekstuureihin, hahmomalleihin ja jopa ääniin.

Kokonaisuudessaan kuusiosainen Power On: The Story of Xbox -sarja on ehdottomasti suosittelemisen arvoista katsottavaa ja on saatavilla kokonaisuudessaan ilmaiseksi esimerkiksi YouTubesta.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Odotettu Amiga 500 -... CD Projekt Red sopi ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Kflfllg

20.12.2021 klo 12.51 1 tykkää tästä

Harmi kun mikkisofta ei ole mennyt konkkaan näillä idiotismeillä. Varmaan ollut tarpeeksi idiootteja tukemassa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova