Tuorein sisältö

Nintendo heitti yön aikana YouTubettajalle yli 1300 ilmoitusta tekijänoikeusrikkomuksesta

31.01.2022 klo 14.00 | Luettu: 1898 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Nintendo on iskenyt kovilla ja päättänyt pitää omista tekijänoikeuksistaan huolta. Viikonloppuna eräänä yönä Youtubettaja GilvaSunner sai yli 1300 ilmoitusta tekijänoikeusrikkomuksesta. Ilmoitusten kohteena oli GilvaSunnerin YouTube-kanava, jonka sisältö koostuu Nintendon pelien kappaleista. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Nintendo iskee kanavaan. Tällä kertaa poistoon lähtivät mm. The Legend of Zelda: A Link to the Pastin ja Skyward Swordin soundtrackit.

2020 joulukuussa GilvaSunner kirjoitti Twitterissä, ettei ymmärrä Nintendon vihamielisyyttä materiaalia kohtaan. Hän itse kertoo, ettei pidä itseään rikollisena, sillä hänen lataamansa videot eivät sisällä mainoksia. Näin ollen GilvaSunner ei itse hyödy Nintendon musiikeista esimerkiksi rahallisesti. Hänen halunsa on vain jakaa musiikkia. Samaan hengenvetoon hän kertoi, että ymmärtää, mikäli Nintendo haluaa sulkea hänen kanavansa, sillä kyseessä on kuitenkin Nintendon omistama materiaali.

Alla GilvaSunnerin julkaisema Twitter-ketju aiheesta.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Miia Lyyra
< Virtuaaliset lumet o... Vrum! Vrum! Gran Tur... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova