Tuorein sisältö

EA myöntää ettei Battlefield 2042 vastannut yhtiön odotuksia - räiskinnän ensimmäinen kausi lykkääntyy alkukesään

02.02.2022 klo 17.00 | Luettu: 2139 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson kertoi sijoittajille tarkoitetussa tulospuhelussa, että Battlefield 2042:n julkaisu ei vastannut yhtiön odotuksia. Talousjohtaja Blake Jorgensen kuitenkin totesi, että yhtiön peleistä esimerkiksi Apex Legends ja FIFA olivat edelleen valtavia hittejä. Battlefield 2042 on kuitenkin tuottanut yhtiölle haasteita, jotka se haluaa ratkaista.

EA kertoo, että heidän mielestään räiskintä oli valmis viime syksynä julkaistavaksi, vaikka jotkut pelaajat eivät pitäneet siitä, millainen peli oli. Kehittämisen haasteiksi kerrotaan koronapandemian takia tapahtuneet työskentelytapojen muutokset. Lisäksi EA mainitsee, etteivät kaikki suunnitteluvalinnat uponneet pelaajayhteisöön.

EA ilmoittkin tänään, että Battlefield 2042:n ensimmäisen kauden saapuminen lykkääntyy tulevalle kesälle, sillä kehittäjät tarvitsevat lisää aikaa peruspelin korjaamiseksi. EA-pomo Wilson kuitenkin kertoi, että kaikesta huolimatta yhtiöt ovat sitoutuneet jatkossakin pelin kehittämiseen.

Lähde: The Verge








V2.fi | Miia Lyyra
< 13 kuukautta kestäne... Sony aikoo julkaista... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

chbjkchjbk

02.02.2022 klo 17.11 4 tykkää tästä

Voi jeesus noi isot firmat osaa kusettaa, siis pelihän on aika varmasti just eikä melkein sitä mitä ne pomot sielä on halunnu mut niitä ny vaan v*****aa ku tuli vielä suurempi floppi mitä edeltäjistä, nii pitää perus syyttää kehittäjiä.

Ubi ja EA:lla on suurimmat näkemyserot pomojen ja pelin kehittäjien välillä, varsinkin AAA -peleissä sen huomaa.
lainaa
RandomSwinger

02.02.2022 klo 18.19 8 tykkää tästä

Traileri näytti melko hyvältä mutta metsäänhän se taas meni. Milloinkohan taas palataan perusasioiden äärelle- eli keskitytään vain ja ainoastaan mahdollisimman hyvän pelin tekemiseen ja unohdetaan kaikki muu? Inkluusion nimissä tapahtunut scoreboardin deletoiminen pelistä on jo itsessään niin typerryttävän huono ratkaisu, että jo se riittää itselle välttelemään tätä peliä. Joskaan se ei taida olla ongelmista läheskään suurin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova