Tuorein sisältö

EA:n mukaan Battlefield 2042:n vastaanotto kärsi vertailusta yllättäen julkaistuun Halo Infiniten moninpeliin

17.02.2022 klo 20.35 | Luettu: 2688 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



EA on myöntänyt, että viime vuoden marraskuussa julkaistu Battlefield 2042 ei vastannut yhtiön odotuksia mutta työntekijöille järjestetyssä tapaamisessa pelijulkaisijan operatiivinen johtaja Laura Miele myös nosti yhdeksi merkittävästi pelin negatiiviseen vastaanottoon vaikuttaneeksi tekijäksi Halo Infiniten ilmaisen moninpelin yllätysjulkaisun juuri ennen uuden Battlefieldin julkaisua.

Asiasta kertoi XFire-sivusto, jonka mukaan Mieli veti tiistaina järjestettyä neljä kertaa vuodessa työntekijöille järjestetyn kokouksen, jossa EA myönsi jälleen ettei Battlefieldin julkaisu vastannut pelaajien eikä edes pelintekijöiden omia odotuksia.

Kokouksessa Miele kertoi viime kesänä järjestetyn Battlefieldin betatestin pelinkehittäjien saaneen paljon palautetta bugeista ja pelin viimeistelemättömyydestä mutta myös positiivista palautetta siihen osallistuneilta pelaajilta. Pelin bugimäärän kuitenkin kerrottiin olleen historiallisen korkealla tasolla DICE:n kehittämäksi peliksi ja ennen julkaisua tehdyt testiarviot antoivat pelille arvosanan, joka oli 70-80 pisteen tienoilla.

Pelin julkaisua seuranneet päivityksen saivat bugimäärän alas ja Mielen mukaan Battlefield 2042 oli julkaistessa vakaa sekä sen alustava kriittinen vastaanotto oli positiivista. Kuitenkin Miele kertoi asioiden pian kääntyneen pian Battlefieldillä epäedulliseksi sillä Microsoft ja pelinkehittäjä 343 Industries yllätysjulkaisivat Halo Infiniten ilmaisen moninpelin kesken Battlefieldin ennakkotilaajien early access -julkaisua.

Mielen mukaan tämä sai pelaajat vertaamaan pelejä keskenään ja vertaus oli Battlefieldin kannalta epäedullinen, sillä toisin kuin EA:n julkaisema peli, niin Halo Infinite vaikutti erittäin viimeistellyltä.

Huolimatta EA:n ja DICE:n lupauksista jatkaa pelin päivittämistä, niin osa pelaajista on saanut jo tarpeekseen viimeisimmästä Battlefieldistä ja tällä hetkellä vetoomus oikeudesta saada rahat takaisin Battlefield 2042 -pelistä on kerännyt jo yli 200 000 nimeä.

Peli on saamassa maaliskuussa päivityksen, joka tuo takaisin muun muassa pelaajien kaipaaman pistetaulukon mutta useaan kertaan viivästynyttä pelin ensimmäistä kautta ja sen tuomaa lisäsisältöä joudutaan näillä näkymin odottamaan kesään saakka.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< BBC raportoi: lapsil... Metro Exodus yllätti... >

Keskustelut (5 viestiä)

Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

18.02.2022 klo 00.27

Mikä yllätys: jos yhtä aikaa julkaistaan hyvä peli ja paska peli, niin paska peli näyttää entistäkin paskemmalta. Olettiko EA tosiaan, että jos 2042 sattuu tuurilla olemaan kauden ainoa iso moninpeliräiskintä, bugit eivät niin haittaa?
lainaa
zdfghdh

18.02.2022 klo 00.50

seeeeeeeeliseeeeeeeeeeli

Pomoja ea:lla(kin) vain erityisesti se ärsyttää kun heillä on tarkat kaaviot ja käyrät siitä kuinka lujaa ja varmasti on kaikki tullu alaspäin muutama julkaisu nyt putkeen ja tää uusin kakkakikkare vain kakkakirsikkana kakkakakun päällä.

Korjatkaa jos oon väärässä mutta käyttävät myös botteja (tekoälypelaajia) täyttääkseen servuja? En tiedä enkä jaksa tarkistaa oliko tämä mukana julkaisussa vai onko vain kakkalaastari pelaajamäärän romahtamiselle?
lainaa
dyiqfjjduwjgkiwuf

18.02.2022 klo 08.24

jos olisivat ollleet ainoa peli niin miljardit olis ostaneet pelanneet ja ostaneet kaikki mikeomaksut. ihan oikein pelitalojen pitais sopia et kukin julkaisee vuorollaan niin tulew heille halcemmaks kun ei tarvi niin hycin viimeistell
lainaa
maker

18.02.2022 klo 23.33 1 tykkää tästä

Tää on hyvä peli ei ees bugeja cod on floppi peli
lainaa
Cubisti

19.02.2022 klo 12.49

Joo’o, eli Playstationilla Battlefield 2042 rokkaa täysillä kun siellä ei ole kilpailua.

Sitä en tiedä onko Call of Dutysta kilpailijaksi, mutta tuli vain mieleen…
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova