Tuorein sisältö

PlayStation 5 Pro -huhut nytkähtivät taas liikkeelle - jopa tuplasti tehoja?

24.03.2022 klo 16.00 | Luettu: 3572 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Sony julkisti aikoinaan PlayStation 4:stä Pro-version ja aika varmana on pidetty sitä, että PlayStation 5:n kanssa tehdään sama kikka, varsinkin kun huhuja ja erilaisia patentteja on putkahdellut ilmoille tasaisin väliajoin. GamesRadar kertoo RedGamingTechin raportista ja vakuuttaa, että sen tekijä on ollut aiemminkin tietoinen AMD-teknologian tulevista tuulista.

Näiden huhujen mukaan PS5 Pro saapuisi joko myöhään 2023 tai alkuvuodesta 2024. On mahdollista, että Sonyn piti julkaista se jo aiemmin ensi vuonna (PS4:n ja PS4 Pron välissä oli 3 vuotta), mutta maailmantilanne ja sirupula ovat hidastaneet kehitystyötä. Tiedossa ei ole, mihin laskelmat tai tiedot perustuvat, mutta RGT:n mukaan PS5 Pro olisi noin tuplasti edeltäjäänsä tehokkaampi, ray tracing -hommissa jopa enemmän. Lisäksi väitetään, että Sonylla ja AMD:llä olisi kehitteillä jokin Nvidian DLSS:ää vastaava teknologia. Erityisesti PS5 Pron kerrotaan tähtäävän siihen, että virtuaalielämyksistä PSVR 2:n kanssa tulisi entistä parempia. PSVR 2:nkaan julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Far Cry 6:een pääsee... Cyberpunk-aiheinen t... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Bub

24.03.2022 klo 16.55 11 tykkää tästä

Vitosta ei edelleenkään saa kaupasta eikä sille oikein ole edes pelejä niin vähän turhalta liikkeeltä vaikuttaa.
lainaa
jördis

24.03.2022 klo 18.26 4 tykkää tästä

tulisivat eka ps 5 kauppoihin niin sitten vasta alkaisi puhumaan muista malleista.ps 5 taitaa olla joku huijaus kun prisman hyllyt ovat tyhjiä.
lainaa
goaifieifuuajfjf

25.03.2022 klo 08.08 1 tykkää tästä

prisma mikaan vertailu enaa oo ei niilla ole kun neliometrin kokonen pelihyllykaan enaa kun ennen oli 10. jos ei myy peleja niin ei kannata myyda konettakaan
lainaa
Huhhu

27.03.2022 klo 02.58 2 tykkää tästä

Jos tää on totta nii on kyllä peestä. Menee vähä se konsolien etu versu PC:hen että ei tarvii päivittää vähän väliä. Just maksanu 530e alle vuos sit ja kohta pitäs olla jo uutta hankkimassa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova