Tuorein sisältö

Ubisoft vahvisti aiemmin julkisuuteen vuotaneen Fortnite-henkisen verkkomoninpelin koodinimeltään Project Q

24.04.2022 klo 14.00 | Luettu: 734 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Ubisoft on virallisesti vahvistanut kehittävänsä aiemmin viikonloppuna julkisuuteen vuotanutta uutta Project Q -koodinimellä kulkevaa verkkomoninpeliä, jonka visuaalinen ilme on selvästi ottanut vahvasti vaikutteita huippusuositusta Fortnitestä.

Toisin kuitenkin kuin esimerkiksi Fortnite, niin kyseessä ei kuitenkaan Ubisoftin mukaan ole battle royale -tyylinen peli vaan useita erilaisia PvP-tiloja tarjoava taisteluareenatyylinen verkkomoninpeli. Vaikka peli on Ubisoftin mukaan vielä varhaisessa kehitysvaiheessa, niin ranskalainen pelijulkaisija jakoi tulevan pelin testaamisesta kiinnostuneille ilmoittautumislomakkeen.

Tulevan pelin työnimi Project Q saivat osan sosiaalisen median käyttäjistä epäilemään sen yhteyttä Ubisoftin kehittämää Quartz-palveluun ja pelin mahdollisesti sisältävän kontroversiaaleja NFT-esineitä mutta pelijulkaisijan mukaan sillä ei ole mitään suunnitelmia sisällyttää NFT:tä peliin.



Ensimmäiset tiedot uudesta pelistä tulivat jälleen useista pelialan vuodoista tutulta Tom Hendersonilta, joka julkaisi pelistä selvästi vielä kehitysvaiheessa olevaa pelikuvaa ja kertoi pelistä olevan vastuussa Ubisoft Bordeaux.



Nähtäväksi jää miten Project Q tulee menestymään, sillä pelijulkaisijana Ubisoftin menestys verkkoräiskintöjen saralla on ollut hyvin vaihtelevaa. Rainbow Six Siege nauttii yhä vahvasta suosiosta esports-puolella mutta battle royale -pelien saralla Hyper Scape osoittautui flopiksi ja pelin palvelimet sulkeutuvatkin pysyvästi ensi viikolla.

Lähde: VGC

V2.fi | Mikko Seppänen
< Pelaajat hermostuiva... Paradox sallii jatko... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova