Tuorein sisältö

Paradox sallii jatkossa tietyin rajoituksin Vampire: The Masquerade -lisenssin käytön ilmaiseksi peleissä

24.04.2022 klo 17.00 | Luettu: 1614 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelijulkaisija Paradox Interactive on julkistanut uuden Unbound-nimisen julkaisusuunnitelman, joka antaa itsenäisille pelinkehittäjille ja faneille mahdollisuuden käyttää ilmaiseksi tunnettua Vampire: The Masquerade -lisenssiä.

Roolipelikustantaja White Wolfin julkaisema pöytäroolipeli Vampire: The Masquerade vaikutti vahvasti yhdessä muiden World of Darkness -nimellä kulkevaan maailmaan sijoittuvien pelien kanssa narratiivisten ja muiden vaihtoehtoisten roolipelien suosion räjähtämiseen 1990-luvulla.

Vampire: The Masquerade sovitettiin myös 2000-luvun alussa muutamaksi videopeliksi, joista parhaiten nykyään muistetaan pelinkehittäjä Troika Gamesin tekemä ja kulttimainetta nauttiva Vampire: The Masquerade – Bloodlines. World of Darkness -pelien määrä on lisääntynyt vuoden 2015 jälkeen, jolloin Paradox Interactive osti White Wolfin pelien oikeudet ja onkin sen jälkeen lisensoinut niitä aiempaa vapaammin eteenpäin.

Pelijulkaisijan uusi Unbound-julkaisusuunnitelma syntyi yli 80 peliehdotusta keränneen Vampire Jam -nimisen pelijamien seurauksena. World of Darkness -yhteisömanageri Martyna Zychin mukaan pelijulkaisija ymmärsi viime vuonna järjestettyjen pelijamien jälkeen, kuinka intohimoisesti peliyhteisö suhtautuu Vampire. The Masquerade -peleihin ja halusi luoda alustan, jonka avulla yhteisö saa paremin tukea projekteihinsa.

Unbound-ohjelmaan liittyy kuitenkin tiettyjä rajoituksia. Pelit saa julkaista ainoastaan itch.io -alustalla, josta löytyykin jo omasta Unbound-osiosta kahdeksan pelijameissa syntynyttä peliä. Pelien nimissä ei myöskään saa esiintyä Vampire: The Masquerade tai World of Darkness -nimet ja niiden tulee sijoittua Vampire: The Masqueraden 5. painoksen pelimaailmaan.

Pelinkehittäjät eivät myöskään saa kerätä rahoja pelejä varten joukkorahoituksen tai henkilökohtaisten sivujen välityksellä mutta Patreonin, Twitchin ja YouTuben kautta varojen kerääminen on hyväksyttyä. Itse lisenssin käyttäminen on ilmaista ja pelin myyminen itchi.io -kauppapaikassa on myös sallittua mutta myyntituloista Paradox Interactive ottaa itselleen 33 prosentin osuuden.

Paradox Interactive tietenkin pitää itsellään kaikki oikeudet World of Darkness- ja Vampire: The Masquerade -lisensseihin liittyen mutta pelintekijät pitävät oikeuden kaikkiin pelejä varten luotuihin pelimateriaaleihin, jotka eivät käytä näitä lisenssejä.

Jos seksikkäitä goottivampyyrejä vilisevän pelin kehittäminen kiinnostaa, niin lisätietoa Unbound-ohjelmasta löytyy viralliselta World of Darkness -sivustolta.


Lähde: PC Gamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Ubisoft vahvisti aie... Halo Infiniten suunn... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova