Tuorein sisältö

Indonesian hallitus esti Steamin, Epic Gamesin, PayPalin ja monet muut verkkopalvelut - yritykset eivät noudattaneet viranomaisten asettamia sääntöjä

01.08.2022 klo 11.00 | Luettu: 1878 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


PC Gamer uutisoi, kuinka Indonesian hallitus on estänyt kasan suosittuja pelisivustoja ja verkkopalveluja. Näihin lukeutuvat muun muassa pelipuolelta Steam, Epic Games, Blizzardin Battle.net, Nintendo, Origin ja Ubisoft. Lisäksi estot napsahti myös maksupalvelu PayPalille, joka on kuitenkin PC Gamerin uutisen mukaan saanut väliaikaisen vapautuksen, jotta indonesialaiset saavat siirrettyä rahansa pois palvelusta.

Indonesian hallituksen asettamien uusien sääntöjen mukaan, yhtiöiden tulee antaa viranomaisille oikeus esimerkiksi poistaa alustalta "väärää sisältöä". Väärän sisällön määrittäjinä toimii tietenkin Indonesian hallitus. Lisäksi yhtiöiden on paljastettava viranomaisille käyttäjätietoja, mikäli viranomaiset niin tahtovat. Kaikki data on annettava tai poistettava neljässä tunnissa.

Indonesian viranomaisten tekemät toimet eivät ole ihastuttaneet kaikkia palvelujen käyttäjiä. Eikä ihme, sillä PC Gamerin mukaan maassa on noin 191 miljoonaa netin käyttäjää. Estot vaikuttavat negatiivisesti myös maan peliteollisuuteen.



V2.fi | Miia Lyyra
< Taiteilija syyttää C... Google murahti huhui... >

Keskustelut (5 viestiä)

Stfulleri

Rekisteröitynyt 24.06.2008

01.08.2022 klo 11.14 2 tykkää tästä

Kirjaimellisesti 1984
lainaa
maker

01.08.2022 klo 11.31 1 tykkää tästä

ei haittais vaikka steam suljettaisiin euroopassaki.
lainaa
Magol

01.08.2022 klo 12.29 17 tykkää tästä

maker kirjoitti:
ei haittais vaikka steam suljettaisiin euroopassaki.
Unta näet ja tuskinpa Steam suljettaa. Onkonsohvaperunalla noin surkea elämä kun ei keksi mitään tekemistä.
lainaa
Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

01.08.2022 klo 14.35

Mitenköhän Microsoft ja Sony? Vai ovatko olleet kieltolistalla jo pidempään?
lainaa
destev

01.08.2022 klo 16.12 8 tykkää tästä

Nisu kirjoitti:
Mitenköhän Microsoft ja Sony? Vai ovatko olleet kieltolistalla jo pidempään?

Tuskin on olemassa sellaisia höyrypäitä joilla riittäisi rahkeet blokata MS kokonaan omasta valtiosta, kun kirjaimellisesti lähes kaikki valtion tietotekniikka on kiinni puljun tuotteissa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova