Tuorein sisältö

Super Smash Bros. -haastaja MultiVersus on kerännyt alle kuukaudessa jo yli 20 miljoonaa pelaajaa

22.08.2022 klo 23.00 | Luettu: 965 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



WB Games on ilmoittanut, että sen viime kuussa avoimeen betatestiin julkaistu Super Smash Bros. -henkinen taistelupeli MultiVersus on ehtinyt keräämään jo yli 20 miljoonaa pelaajaa.

Uusi ilmaiseksi pelattavissa oleva platform fighter -tyyppinen taistelupeli pistää vastakkain lukuisat Warner Brosin sarjoista, elokuvista ja animaatioista tutut hahmot joita pelistä löytyy tällä hetkellä 17 kappaletta aina Batmanistä Väiski Vemmelsääreen ja LeBron Jamesiin.

Pelin suosio oli jopa niin suurta, että se onnistui olemaan Yhdysvalloissa heinäkuussa pelimyyntiä seuraavaan NPD Groupin mukaan parhaiten myynyt videopeli rahamäärissä mitattuna.

Pelinkehittäjä Player First Games jatkaa kuitenkin yhä pelin laajentamista ja pelin 15. päivä elokuuta käynnistynyt ensimmäinen kausi lupaakin tuoda peliin ainakin lähiaikoina neljä uutta hahmoa, jotka ovat Rick & Morty -sarjan päähenkilöt Rick Sanchez ja Morty Smith, tulevan Black Adam -elokuvan sarjakuvista tuttu nimikkohahmo sekä Gremlins - Riiviöt -klassikkoelokuvan irokeesipäinen Stripe.

Ensivaikutelmia pelistä voi lukea vaikkapa tästä V2.fi:n ennakosta.

MultiVersus on tällä hetkellä pelattavissa ilmaiseksi PlayStation 4-, PlayStation 5-, Xbox One-, Xbox Series X|S- ja PC-alustoilla. Peli tukee lisäksi alustojen välistä moninpeliä.


V2.fi | Mikko Seppänen
< Ubisoft pisti vaarna... Selkeä viesti PlaySt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova