Tuorein sisältö

EU-viranomaiset ottivat Microsoftin Blizzard-ostoaikeet odotetusti tarkempaan syyniin

11.11.2022 klo 12.50 | Luettu: 1149 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vaikka asia julkistettiin jo tammikuussa, tämän vuoden jättimäisin peliuutinen on edelleen se, että Microsoft on ostamassa Activision Blizzardia. Kauppasumma oli lähes 70 miljardia ja monenmoista on asian tiimoilta jo tehty, mutta kauppa ei ole vielä lyöty lukkoon, sillä kilpailuviranomaisten pitää ensin tarkistaa, että kaikki on kunnossa. Nyt myös Euroopan Komissio on ottanut diilin "syvälliseen tutkintaan" ja sillä on 90 työpäivää aikaa tehdä päätöksensä, eli maaliskuun lopulle.

Komissio sanoo olevansa huolissaan "kilpailun vähentymisestä" konsoli- ja PC-pelien markkinoilla, sekä siitä, että Microsoft voi sulkea pääsyn joihinkin Activision Blizzardin konsoli- ja PC-peleihin, kuten Call of Dutyyn tai estää niiden jakelun kilpailevissa pelien tilaus- tai striimauspalveluissa.

Moinen tutkinta oli odotettavissa ja mikäli Komissio päätyy myönteiseen päätökseen Microsoftin osalta, kaupanteko lotkahtaa melkoisen harppauksen eteenpäin. Microsofitn tavoitteena on solmia kaupat lopullisesti viimeistään kesäkuussa 2023.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Tällä viikolla Epic ... Control 2 on viralli... >

Keskustelut (2 viestiä)

fakta

11.11.2022 klo 14.20 3 tykkää tästä

Microsoft ei EU:n hyväksyntää loppupeleissä tarvitse. EU toki voi tapansa mukaan hankaloittaa Microsoftin toimintaa EU-alueella ja/tai estää Microsoftia myymästä tuotteitaan Euroopassa, mutta kahden amerikkalaisyrityksen välisen kaupan estämiseen EU:n valta ei yksinkertaisesti riitä.
lainaa
rtrgref

12.11.2022 klo 13.11 4 tykkää tästä

kauppa kiinni ja sonyn itkuja on turha ottaa vakavasti koska hehän tekevät ihan samaa.sony on mestari yksinoikeus peleissä nyt sitten kun muut tekee samaa alkaa uhriutuminen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova