Tuorein sisältö

Paradox Interactiven toimitusjohtajan mukaan Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2 saatetaan nähdä kauppapaikoilla ensi vuonna

12.11.2022 klo 17.00 | Luettu: 869 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Paradox Interactiven toimitusjohtaja Fredrik Wester kertoi ruotsalaislehti Privata Äffärerin haastattelussa yhtiön tulevien pelien julkaisuaikataulusta. Haastattelussa keskusteltiin myös useita myöhästymisiä kokeneesta Vampire: The Masquerade - Bloodlines 2:sta. Alun perin peli esiteltiin vuonna 2019 ja samalla sen ilmoitettiin saapuvan markkinoille vuoden 2020 aikana ja sitten vuonna 2021.

Elokuussa 2020 pelin juonen pääsuunnittelija Brian Mitsoda ja luova johtaja Ka'ai Cluney poistuivat studion riveistä. Tilalle astui Assassin’s Creed- ja Far Cry -peleistä tuttu Alexandre Mandryka. Mitsoda kuului ensimmäisen Bloodlines-pelin kirjoittajiin ja suunnittelijoihin.

Privata Äffärerin haastattelussa Fredrik Wester kertoo, että Bloodlines 2 on tulossa hyvä peli, josta pelaajat pitävät. Hänen mukaansa on hyvin mahdollista, että pelille annetaan julkaisupäivä lähiaikoina. Samalla hän lisää, ettei ole mahdotonta, etteikö Bloodlines 2 saapuisi markkinoille vuoden 2023 aikana.



V2.fi | Miia Lyyra
< Huhu: Kehityksessä o... V2.fi:n laiteuutiset... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova