Tuorein sisältö

Huhut pitivät paikkansa - Ubisoft vahvisti palaavansa Steamiin ja ensimmäisenä pelinä saapuu Assassin's Creed Valhalla

22.11.2022 klo 20.00 | Luettu: 570 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viime viikolla huhuiltiin, että Ubisoft olisi muutaman vuoden tauon jälkeen tekemässä paluun Steam-kauppapaikalle ja nyt pelijulkaisija onkin vahvistanut asian muun muassa Eurogamer- ja Kotaku-sivustoille antamassaan lausunnossa.

Ensimmäisenä Ubisoftin peleistä palveluun Assassin's Creed Valhalla 6. päivä joulukuuta, joka sopivasti saakin viimeisen sisältöpäivityksensä samana päivänä ilmaisen The Last Chapter -lisäosan muodossa. Miljardimyyntiin yltäneen Valhallan lisäksi Ubisoft kertoo julkaisevansa Steamissä myös Anno 1800 ja Roller Champions -pelit mutta näille ranskalaisfirma ei kuitenkaan ole vielä antanut julkaisupäivää.

Ubisoft ei ole varsinaisesti tarkemmin avannut miksi alkaa jälleen julkaisemaan pelejään myös Steamissä mutta kertoo Eurogamerille "arvioivansa jatkuvasti pelien tuomista eri yleisöille" mutta vielä vuonna 2019 pelifirman johtoportaaseen kuulunut Chris Early kutsui Steamin julkaisumallia "epärealistiseksi".

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Puolen miljardin dol... Call of Duty: Warzon... >

Keskustelut (2 viestiä)

Nisu

Rekisteröitynyt 20.03.2014

22.11.2022 klo 20.34 3 tykkää tästä

Jos toisivat mahdollisuuden tuoda pelejä uplay/'mikä connect nykyään onkaan' palvelusta steamiin olisin todella iloinen. Tuskin, laittavat ostamaan samat pelit uudelleen toisella alustalla.
lainaa
themaker

Rekisteröitynyt 19.10.2022

23.11.2022 klo 11.14 2 tykkää tästä

surkea päätös ubisoftilta kun antoi ahneelle steamelle pikkusormen niin se vie nyt sen koko käden.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova