Tuorein sisältö

The Callisto Protocol -pelin tekijät vannovat etteivät ole jättämässä sisältöä tarkoituksella pelistä pois myöhemmin myytäväksi

24.11.2022 klo 22.00 | Luettu: 432 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Reilun viikon kuluttua ilmestyvän The Callisto Protocol -pelin tekijät ovat joutuneet vakuuttamaan vihastuneille faneille, etteivät ole jättämässä pelistä sisältöä pois vain myydäkseen sen erikseen pelaajille kausipassin muodossa.

Tuleva avaruuskauhupeli oli aiemmin julkaistuilla trailereilla herättänyt huomiota etenkin hyvin graafista väkivaltaa sisältäneillä päähenkilön sekä hirviöiden kuolinanimaatioilla. Pelaajat kuitenkin närkästyivät, kun huomasivat pelin myyvän erikseen kausipassia, joka sisältää muun sisällön ohessa myös 25 uutta kuolinanimaatiota.

Monien oletuksena oli, että pelinkehittäjä Striking Distance Studios oli yksinkertaisesti poistanut sisällön pelistä ja aikoi myydä sen takaisin pelaajille. Näin ei kuitenkin pelin ohjaajan Glen Schofieldin mukaan ole, vaan pelistudio innostunut pelaajien palautteesta ja Dead Space -pelin luojana tunnetun pelinkehittäjän mukaan haluaa vastata tähän kysyntään eikä ole vielä edes aloittanut sisällön kehittämistä.



Lisäsisällöstä kiinnostuneet voivat toistaiseksi ennakkotilata pelistä 20 euroa kalliimman Digital Deluxe -version, joka pitää sisällään kausipassin ja sen tuomat uudet kuolinanimaatio sekä paljon muuta, kuten uutta tarinasisältöä ja permadeath-pelitilan.

The Callisto Protocol julkaistaan joulukuun 2. päivä Xbox Series X|S-, Xbox One-, PlayStation 5-, PlayStation 4- ja PC-alustoille.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Need for Speed -peli... Epic Games Store jak... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova