Tuorein sisältö

H-h-he-hei hakkeri, Citadel ku-ku-kutsuu vihdoinkin - pitkään odotettu System Shock Remake sai julkaisupäivän

14.03.2023 klo 20.30 | Luettu: 905 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pitkään tekeillä ollut ja moneen kertaan viivästynyt System Shock Remake on vihdoinkin saanut julkaisupäivän.

Pelinkehittäjä Nightdive Studios ja julkaisija Plaion on ilmoittivat tänään, että legendaarisen ja vaikutusvaltaisen Looking Glass Studiosin vuonna 1994 ilmestyneen System Shockin uusioversiota päästään pelaamaan toukokuun 30. päivä.

Kyseessä on tietenkin vielä kahden kuukauden viivästys edellisestä "maaliskuun aikana" julkaisuikkunasta mutta näillä näkymin pelaajat pääsevät vihdoinkin palaamaan Citadel-avaruusasemalle ja kohtaamaan jälleen pelihistorian muistettavimpiin pahiksiin kuuluvan SHODAN-tekoälyn.

Nightdive Studios on työstänyt odotettua uusioversiota jo vuodesta 2016 saakka, jolloin peli keräsi 1,3 miljoonaa dollaria onnistuneessa Kickstarter-kampanjassa. Alun perin pelin piti ilmestyä jo vuoden 2017 lopussa mutta peli on viivästynyt useaan otteeseen muun muassa pelimoottorin vaihtamisen vuoksi.

System Shock Remake ilmestyy toukokuussa ensiksi PC-alustalle mutta pelijulkaisija Plaion on ilmoittanut pelin ilmestyvän vielä myöhemmin PlayStation 4-, PlayStation 5-, Xbox One- ja Xbox Series X|S -konsoleille.




Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Videoblogi: RF-demod... Microsoft paranteli ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova