Tuorein sisältö

Playboyn vuoden kybertyttö on Final Fantasy -fani

28.05.2008 klo 15.02 | Luettu: 13369 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Miestenlehti Playboyn valitsema vuoden kybertyttö Jo Garcia tunnustautuu tarinavetoisten roolipelien ystäväksi. Omaksi suosikikseen hän mainitsee Final Fantasyn, jonka 12. osaa neitokainen on tahkonnut jo 100 tunnin edestä. Yli 50 kilpailijaansa Cyber Girl of the Year -kilpailussa peitonnut Garcia pelaa sekä PC:llä että konsoleilla ja kuljettaa sujuvasti mukanaan niin DS:ää kuin PSP:täkin. Monelle naisen peliharrastus onkin tullut yllätyksenä.

Garcia paljastaa myös karun totuuden siitä, että monelle mallille maksetaan, jotta nämä esiintyisivät pelifaneina erilaisissa tapahtumissa ja valokuvissa. Neidon mukaan syy ei ole mallien vaan näitä palkkaavien yhtiöiden. Garcia tunnustaa myös, että seksi myy ja miehet tarvitsevat räväkkää mainontaa, jotta nämä saadaan houkuteltua ostamaan tuotteita. Naiset puolestaan ostavat tuotteen tai jättävät sen ostamatta mainoksista riippumatta, Garcia epäilee.

Jo Garcia kertoo myös olleensa innoissaan vietettyään aikaa Playboy-setä Hugh Hefnerin kartanolla, sillä yksi Hefnerin itsensäkin pitämistä huoneista sisälsi valtaisan määrän vanhoja pelihallipelejä. Garcia kertookin kuluttaneensa aikaa lähes yksinomaan pelikoneiden ääressä ja hakanneensa Donkey Kongin lähes tulkoon läpi visiittinsä aikana.

Lähde: Final Fantasy Series

V2.fi | Matti Lintula
< GTA IV:n tikkaritytö... Tytär pelastaa Kuole... >

Keskustelut (15 viestiä)

Anonymous

28.05.2008 klo 15.33

Seitsemän neljästätoista viimeisestä Sekalaista-uutisesta liittyy seksiin.

Hienoa että jaksatte pitää tasoa yllä
lainaa
Mölö

28.05.2008 klo 15.36

Voi vittu että on tasi laskenu. VOis tän sivun saatana poistaa ku tällästä paskaa suoltaa... Fuck you guys
lainaa
MeikälainenMatti

28.05.2008 klo 15.42

Way to go! Keep up the good work guys!
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.05.2008 klo 15.47

Joo joku seksiuutisten aalto on tosiaan tänne iskenyt. Noh mikäs siinä jos ihmiset näitä jaksaa lukea.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.05.2008 klo 15.57

Älkää V2:lle itkekö vaan interwebeille. Minkäs sille voi kun nämä uutiset ovat nyt kovimpia juttuja netin pelisaiteilla.

Hyvännäköinen on kyllä. ;)
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

28.05.2008 klo 15.58

Se on katsokaas kevättä ilmassa. Tietenkin jollain lapsilla se ei tunnu missään, joten menkääs nyt leikkiin legoilla tai rakentaan hiekkalinnaa pihalle, tarvi tänne tulla nillittään.
lainaa
MeikäläinenMatti

28.05.2008 klo 16.14

Meikällä ainaki on noi erottiset saitit ihan erikseen. Emmä tänne näitä halua.
lainaa
Aniska

Rekisteröitynyt 04.04.2007

28.05.2008 klo 16.22

Aikuisviihdettä ja videopelejä \o/
lainaa
vinderax

Rekisteröitynyt 11.10.2007

28.05.2008 klo 16.40

Menkää sitten muualle lukeen ne uutiset älkääkä täälä vinkuko. Vai sukupuoli tasa-arvon nimissä haluaisittekin homo-eroottisia uutisia?

- case solved \o/
lainaa
sacre_blaow

28.05.2008 klo 17.04

Ihme vinkumista täällä. Ei näitä uutisia ole tosiaankaan pakko lukea, jos ei kiinnosta.

Itsehän arvostan näitä uutisia. Härkäset mallit ja videopelit on yksi näitä legendaarisimpia toimivia yhdistelmiä.
lainaa
MeikäläinenMatti

28.05.2008 klo 17.17

En luekaan näitä uutisia. Tulin vaan kommentoimaan, että ei täälä tarvi joka kolmannen uutisen olla joistain playboy malleista. Näitä malleja on netti pullollaan. Miksi ne pitää tuoda pelisivustoille ja uutisoida vieläpä niistä?
lainaa
vinderax

Rekisteröitynyt 11.10.2007

28.05.2008 klo 18.56

V2.fi ei olekkaan pelkkä pelisivusto, vaan olennaisesti myös viihde sivusto.

Tässä uutisessa oli kuitenkin pelit olennaisessa osassa, joten en näe asian uutisoinnissa mitään hävittävää. Mielummin tasasesti päivittäin uutisia kuin kerran kuukaudessa pari "nahkauutista".

Kivempi näitä on kattella kun tyhjiä sivuja. :P
lainaa
Roni

28.05.2008 klo 20.43

Siis miten tämä nyt liittyy milläänlailla seksiin? Playboy ehkä liittyy eroottisiin kuviin, sekään ei seksiin.Final Fantasy ei liity myöskään seksiin.
lainaa
L-arge

28.05.2008 klo 21.11

Tämä valitus on tietysti lähtöisin siitä, että nörtit ja lapset yrittävät olla jotenkin mahdottoman korrekteja. Hyi hävetkää ja avartakaa maailmankatsomustanne!PS.Onhan uutisissakin loppukevennyksiä aika ajoin
lainaa
Virtanen

28.05.2008 klo 23.49

Jaa että miehet on mainosten orjia ja naisiin mainonta ei vaikuta ollenkaan??? Vittu mikä idiootti.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova