Tuorein sisältö

Call of Duty: Modern Warfare III:n ympärillä kuohuu - väitteitä lyhyestä kehitysajasta ja huonoja arvosanoja

13.11.2023 klo 22.00 | Luettu: 2177 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Call of Duty: Modern Warfare III julkaistiin viime viikon lopulla, mutta uuden räiskinnän ympärillä käy valtaisa kuohunta. Kuohuntaa on aiheuttanut muun muassa Metacriticissä julkaistut murska-arviot sekä Jason Schreierin artikkeli Bloombergissä. Metacrticissä kriitikkojen arvosanojen keskiarvo on tällä hetkellä 57 (Xbox) ja 53 (PS). Käyttäjien antamat keskiarvosana on puolestaan 1.6.

Bloombergin jutun mukaan Call of Duty: Modern Warfare III:n kehittämistyöhön olisi käytetty aikaa vain 16 kuukautta, kun normaalisti suurin osa CoD-sarjan teoksista kehitetään noin kolmessa vuodessa. Kehitysprosessin aikana on myös arvuuteltu ja kiistelty, olisiko MW III ollut vain edellisen osan laajennus, mutta Activision on jo aiemmin kertonut, että kyseessä ei ole laajennus, vaan täysin oma itsenäinen osansa.

Samaa ei voi sanoa kehittäjistä, joille Bloombergin mukaan oli jäänyt vaikutelma, että kyseessä olisi laajennus. Pelin kehittäminen on vaatinut myös veronsa, sillä tietojen mukaan osa henkilökunnasta olisi työskennellyt myös öisin ja viikonloppuisin, jotta MW III saataisiin valmiiksi. Kehittäjät pysyvät artikkelissa nimettömänä asian arkaluontoisuuden takia.

Pelin kehittäjänä toiminut Sledgehammer Games on ottanut asiaan kantaa yhtiön virallisella X-tilillä. Tekstin kirjoittajana toimi studiopäällikkö Aaron Halon. Halon kertoo, että yhtiö on ylpeä MW III:sta. Samalla Halon toteaa, että kehitystiimi on upea ja täynnä ammattilaisia. Kirjoituksen mukaan sarjan uusimmassa osassa on kuultu fanien toiveita, joihin lukeutuu muun muassa tavaroiden siirtäminen edellisen ja uuden osan välillä.

Alla X:ssä julkaistu kirjoitus.





V2.fi | Miia Lyyra
< Suklaisaa yhteistyöt... Remedyn ilmaisräiski... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova