Tuorein sisältö

PC-pelaajien suosima elektroniikkaliike kauppasi 'myyntihuumassaan' 3500 droonia, joiden epäillään päätyneen Venäjälle

09.04.2024 klo 20.00 | Luettu: 1732 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Iltalehti julkaisi 7. huhtikuuta artikkelin, jossa kerrottiin Yhdysvaltojen epäilevän kahta suomalaista yritystä osallistuneen toimiin, jossa sotateollisuuden käyttämää elektroniikkaa välitettiin Venäjälle. Yhdysvallat asettivat kaksi suomalaisyritystä välittömästi pakotelistalle. Tietojen mukaan yhtiöt olivat Siberica Oy ja Luminor Oy.

Joulukuussa 2023 Suomen Tulli kertoi paljastaneensa yli kolmen miljoonan euron rikoskokonaisuuden koskien EU-pakotteiden kiertämistä. Tuolloin Suomen Tulli kertoi, että se epäilee lähes 3500 dronen päätyneen Venäjälle, vaikka ne oli alun perin vientiselvitetty toiseen valtioon. Droonien arvon kerrottiin olevan yli kaksi miljoonaa euroa. Miehittämättömien lennokkien ostopaikkana toimi turkulainen elektroniikkaliike Jimm’s PC Store. Ostokset tehtiin vuonna 2022.

Asiaa käsiteltiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa, jossa Gabriel Temin tuomittiin maaliskuussa yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi Temin määrättiin menettämään valtiolle 11 000 euroa, joka oli rikoksen tuottama taloudellinen hyöty. Syyttäjä oli vaatinut Teminille kolmen vuoden ehdotonta rangaistusta, mutta vaatimus ei mennyt lävitse. Käräjäoikeuden mukaan esimerkiksi droonien päätymistä Venäjälle ei voitu todistaa. Tuomio ei ole lainvoimainen ja syyttäjä aikoo valittaa asiasta hovioikeuteen.

Turkulainen Jimm’s PC Store julkaisi oman vastineen io-techin foorumilla 8. huhtikuuta. Vastineessa yrityksen toimitusjohtaja Veli Nietula kertoo, että myytyjen droonien määrä ja arvo pitävät suunnilleen paikkansa, mutta heidän mukaansa droonit eivät ole päätyneet Venäjälle. Nietula kuitenkin myöntää, että yritys sortui myyntihuumaan, eivätkä he ymmärtäneet tehdä riittäviä tarkastuksia yritysten taustoista. Lisäksi Nietula kertoo, että keväällä 2022 yrityksen julkiset tiedot näyttivät normaaleilta. Yritys kertoo, että se lopetti välittömästi myynnin yritykselle, kun he saivat tiedon epäilyttävästä toiminnasta. Lisäksi yhtiö kertoo tekevänsä aktiivista yhteistyötä Suomen Tullin kanssa.

Jimm’s PC Storen julkaiseman vastineen jälkeen Iltalehti julkaisi uuden artikkelin, jossa se kertoo lisätietoja tapahtuneesta. Iltalehden mukaan Jimm’s PC Store olisi myynyt tavaraa Luminor Oy:n kautta Venäjälle vuosina 2021-2022. Iltalehden julkaisemien asiakirjojen mukaan drooni-tilauksia olisi tehty muutaman päivän välein ja ne olisivat olleet noin 100-200 kappaleen eriä.

Tähän mennessä ainakin suomalainen io-tech on ilmoittanut lopettaneensa pitkän yhteistyön Jimm’s PC Storen kanssa.

V2.fi on vuosien varrella tehnyt Jimm's PC Storen kanssa yksittäisiä yhteistyöprojekteja liittyen mm. YouTube-videoihin. Mitään yhteistyötä ei ole parhaillaan käynnissä, eikä sellaista vallitsevassa tilanteessa myöskään suunnitella.

Lähteet:
Iltalehti (1)
Iltalehti (2)
io-tech
Yle (1)
Yle (2)

V2.fi | Miia Lyyra
< Activision raportoi ... Motive-studio liitty... >

Keskustelut (2 viestiä)

SergeiVladimir

10.04.2024 klo 01.54 7 tykkää tästä

Jimssillä on varmasti oltu tietoinen asiasta, aika oksettavaa toimintaa. Sivuilla vielä leveillään yli 50 miljoonan liikevaihdolla vuonna 2022 jolloin venäjän täysmittainen hyökkäys alkoi ukrainassa.
lainaa
lkphdfkhl

10.04.2024 klo 02.02 8 tykkää tästä

Ei Veli Nietulallakaan tuntosarvet muka tärise yhtään kun sodan alettua alkaa paukkumaan dronetilauksia.

Perus selityksiä rahan ahneelta toimitusjohtajalta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova