Tuorein sisältö

The Sims -pelisarja juhlistaa 25-vuotista taivaltaan monilla eri tavoilla - luvassa muun muassa elokuva sekä uusia työkaluja sisällöntuottajille

18.09.2024 klo 22.00 | Luettu: 1050 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen


Alkuperäinen The Sims julkaistiin vuonna 2000 ja tästä lähtien pelisarjan menestys on ollut omaa luokkaansa. Pelisarjan lähestyvän 25-vuotisjuhlan kunniaksi EA lupaileekin monenlaista herkkua The Sims -pelien faneille.

Suurimpana yksittäisenä projektina nimetään The Sims -elokuva, joka toteutetaan yhteistyössä Amazon MGM Studiosin kanssa. Elokuvan ohjaajaksi on kiinnitetty Kate Herron, joka on työskennellyt aiemmin mm. Loki-sarjan parissa. Tarkempia tietoja elokuvasta luvataan myöhemmin.

Tämän lisäksi pelisarjaan ja sen kehittämiseen lupaillaan lukuisia uudenlaisia työkaluja, joiden kerrotaan tuovan kokonaisuuteen tuoreita ulottuvuuksia. Esimerkiksi "The Sims 4 Creator Kits" mahdollistaa sisällöntuottajille uusia tapoja tuottaa sisältöä ja "The Sims Labs" puolestaan tarjoaa alustan, jonka kautta peliin voidaan luoda sisältöä kokeilevammalla otteella.

Kaiken tämän lisäksi pelisarjaan julkaistaan uutta sisältöä esimerkiksi The Sims 4 -lisäsisällön myötä. Työn alla kerrotaan olevan myös Project Rene -niminen peliprojekti, jonka luvataan tarjoavan uuden tavan nauttia elämäsimulaattorin pelaamisesta. Eikä tässäkään vielä kaikki, sillä luvassa on paljon muutakin.

Lisätietoa tulevista projekteista löytyy täältä.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Epic Mickey: Rebrush... Switch 2:n julkistus... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova