Tuorein sisältö

Suomalaissäveltäjä pulassa Limbo-pelin vuoksi

21.06.2008 klo 02.00 | Luettu: 8349 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Väitteiden (ja ihan syystä) mukaan monista peleistä materiaalia varastanut Limbo of the Lost rakennettiin myös osin suomalaisvoimin. Varkauksiin muusikko Marko Hautamäellä ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa, kertoo Rock Paper Shotgun.

Sivuilleenkin osan pelimusiikista todisteeksi pistänyt Hautamäki kertoo, että ainakin kaikki hänen peliin tekemänsä musiikki on täysin omasta kynästä ja alkuperäistä tekoa. Mies pelkää, että Limbo of the Lostin ympärillä vellova kohu voi vaikuttaa pysyvästi hänen tulevaisuuteensa ja maineeseensa pelimuusikkona, joten hän julkaisi lehdistötiedotteen. Siinä selvennetään ja vakuutetaan, että ainakaan musiikin plagioinnista kyseistä peliä ei voi syyttää. Hautamäki oli ulkopuolisena palkattuna mukana projektissa toukokuusta joulukuuhun 2006 ja nyt ilmi käyneet varastetut grafiikat tulivat hänellekin järkytyksenä.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Lisätietoja Guitar H... Ensimmäinen Call of ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

cs_bot

Rekisteröitynyt 29.05.2007

21.06.2008 klo 02.11

Auts.

Paska homma, jos miehen tulevaisuuden työnsaanti sitten tyrehtyy tiimin muiden vätysten takia.

Onko muuten tullut tietoon jo, miksi tiimi kopioi kaiken muista peleistä suoraan omaansa?

E: Varmaan ollut tiukkaa keksiä tuo pelihahmo.
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.06.2008 klo 02.23

Joo toivotetaan onnea säveltäjälle. Pelien musiikki ei oo mikään itsestään selvyys ja jos koodaajat sählää niin ei tosiaankaan siitä tuu syyttää säveltäjää.
lainaa
jaksa

21.06.2008 klo 02.44

Millä ne rippasi graffat? Taidan vetää perässä..
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

21.06.2008 klo 11.27

jaksa kirjoitti:
Millä ne rippasi graffat? Taidan vetää perässä..

http://v2.fi/uutiset/pelit/3935/Hittipeleista-matkittu-Li
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.06.2008 klo 14.11

jaksa kirjoitti:
Millä ne rippasi graffat? Taidan vetää perässä..

Nuo pöllityt grafiikat olivat lähinnä pelkkiä screenshotteja.
lainaa
limborock

21.06.2008 klo 14.41

eikös se limbo muutenkin ole laji, jossa menestytään rimanalituksilla?
lainaa
killerv

22.06.2008 klo 09.27

eihä ne pellet rimaa löytäny siks limbo the LOST
lainaa
Flagg

22.06.2008 klo 17.31

cs_bot kirjoitti:
Auts.

Paska homma, jos miehen tulevaisuuden työnsaanti sitten tyrehtyy tiimin muiden vätysten takia.

Onko muuten tullut tietoon jo, miksi tiimi kopioi kaiken muista peleistä suoraan omaansa?

E: Varmaan ollut tiukkaa keksiä tuo pelihahmo.


http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=11564428&postc

En usko että on sattumaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova