Tuorein sisältö

Vain ihme pelasti BioShockin tuholta

25.06.2008 klo 18.01 | Luettu: 7303 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Pariisissa järjestettävillä interaktiivisen viihteen messuilla puhunut 2K Bostonin pääohjelmoija Chris Kline kertasi BioShockin valmistusvaiheita. Klinen mukaan pahasti takkuilleen kehitysprosessin synnyttämän pelin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt epäonnistua surkeasti.

Kline kertoo, kuinka tiimi aloitti lähtökohtaisesti tekemään System Shock 2 -peliä uudelleen, tällä kertaa taloudellisesti menestyvämpänä. Projekti kuoli kahdeksi vuodeksi ja vasta pikkuhiljaa studiolla alettiin ymmärtää millaisia muutoksia BioShockin pelimekaniikka vaatii. Peli ei ennakkoon herättänyt pelaajissa juuri minkäänlaista kiinnostusta.

Vasta kun peliä vuoden 2006 E3-messujen jälkeen alettiin mainostaa kiinnostavana räiskintänä, heräsi yleisön mielenkiinto. Myös tiimi sai uutta potkua tiukasta genre-valinnasta. Edelleen projekti kuitenkin takelteli, sillä keskittyessään vedenalaisen maailman suuriin mullistuksiin, kehittäjät unohtivat pienten yksityiskohtien merkityksen. Kline on kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka ei uskonut pelillä olevan mahdollisuuksia kaupalliseen menestykseen.

Klinen mukaan julkaisupäivämäärien jatkuva siirto ja projektien venyttäminen ei välttämättä edusta hyvää tapaa tehdä peliä, mutta hänen mukaansa se on ainoa tapa tehdä hyvä peli.

Lähde: Shacknews

V2.fi | Matti Lintula
< Sim Citylle tiedossa... Menolippu-lautapeli ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

Edesret

25.06.2008 klo 19.32

System Shock 2 remake tästä, niin virtsaan hunajaa.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

25.06.2008 klo 20.54

"Vasta kun peliä vuoden 2006 E3-messujen jälkeen alettiin mainostaa kiinnostavana räiskintänä, heräsi yleisön mielenkiinto."

Rahvaan huvittamisen hinnaksi tuli siis latistuminen tusinaräiskinnäksi. Surullinen esimerkki siitä, ettei taidetta tehdä massojen ja markkinatalouden ehdoilla.
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.06.2008 klo 23.04

ctrl-k kirjoitti:
"Vasta kun peliä vuoden 2006 E3-messujen jälkeen alettiin mainostaa kiinnostavana räiskintänä, heräsi yleisön mielenkiinto."

Rahvaan huvittamisen hinnaksi tuli siis latistuminen tusinaräiskinnäksi. Surullinen esimerkki siitä, ettei taidetta tehdä massojen ja markkinatalouden ehdoilla.


Ahaa, no kerroppa massoille millainen tämä peli oli ennen latistumista. Oletan että tiedät kun moista selität.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.06.2008 klo 23.58

Voipi olla, että kyse oli pelkästä sanavalinnasta. Rooli-seikkailu-aivopähkinä-toimintapeli ei välttämättä innosta peliyleisöä aivan samalla tavalla kuin ytimekäs "toimintapeli" :)

Tietysti voihan olla, että pelistä on tiputettu roolipelimäisiä elementtejä pois toiminnan ehdoilla. Jäänee mysteeriksi millainen pelistä olisi tullut ilman toimintapainotusta.
lainaa
ctrl-k

Moderaattori

Rekisteröitynyt 03.04.2007

26.06.2008 klo 05.45

Mopez kirjoitti:

Ahaa, no kerroppa massoille millainen tämä peli oli ennen latistumista. Oletan että tiedät kun moista selität.


Bioshockin aiemmista suunnitteluvaiheista on kirjoitettu ihan alan lehdissä. Kuitenkin jo tuosta Zeroicin mainitsemasta genrepohjasta on hyvä lähteä pohtimaan sitä, mitä jäi näkemättä. Verrokiksi voi ottaa esimerkiksi System Shockin tai Deus Exin.
lainaa
Sateqla

26.06.2008 klo 09.27

Vaikka Bioshockista räiskintäpainotteinen tulikin, ei siitä tusinasellaista saa millään. Siitä pitävät huolen loistava tarinankerronta ja art deco -miljöö. Siinä myös yhtymäkohtia System Shockiin, hieno tarina ja loistavasti siihen sopiva suljettu ympäristö. Pidin tosin System Shockien ilmapiiristä vielä enemmän, mutta ei se Bioshockista epäonnistunutta tai tusinatavaraa tee, loistopeli joka tapauksessa.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

26.06.2008 klo 12.35

Sateqla kirjoitti:
Vaikka Bioshockista räiskintäpainotteinen tulikin, ei siitä tusinasellaista saa millään. Siitä pitävät huolen loistava tarinankerronta ja art deco -miljöö. Siinä myös yhtymäkohtia System Shockiin, hieno tarina ja loistavasti siihen sopiva suljettu ympäristö. Pidin tosin System Shockien ilmapiiristä vielä enemmän, mutta ei se Bioshockista epäonnistunutta tai tusinatavaraa tee, loistopeli joka tapauksessa.

Itse en ihan loistopeliasteelle menisi, mutta kyllähän tuo hyvä peli oli. En tosin ole jaksanut siihen juuri koskea yhden läpiinpelukerran jälkeen.

Suurin ongelma pelissä itselleni oli juuri tuo tunnelman puute joka oli niin paljon parempi System Shock 2:ssa. Suurin tunnelman latistaja oli liika räiskintä joka ei sallinut karmivan tunnelman syntymistä, koska vihua pomppi kulman takaa jatkuvalla syötöllä kyllästymiseen asti.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova