Tuorein sisältö

Stardock suunnittee jatkoa Star Controlille ja Master of Orionille

18.11.2008 klo 20.01 | Luettu: 6766 kertaa | Teksti: Matti Lintula


PC-peliteollisuuden sankariksi puettu Stardock tahtoisi kaivaa tietokonepelien historiasta muutamankin klassikkosarjan kehityspöydälleen, paljastaa Shacknews. Yhtiön toimitusjohtaja Brad Wardell on jo ehtinyt myymään ideaansa Star Control IV:stä oikeudenhaltija Atarille. Wardellin mukaan uusi osa jatkaisi sarjan legendaarisen kakkososan linjoilla, sillä vuonna 1996 julkaistu kolmososa sietää miehen mielestä jäädä täysin unholaan. Star Control II on Wardellin mukaan toiminut innoittajana mm. Galactic Civilizationsille ja Ironcladin kehittämälle Sins of the Solar Empirelle.

Wardell tahtoisi poimia historian syövereistä myös Master of Orionin takaisin valokeilaan ja luoda sarjalle toista osaa mukailevan neljännen osan. Wardellilla on erikoinen suhde sarjojen kolmansiin osiin, sillä miehen mielestä jokaisen kolmannen osan kuuluisi olla samankaltainen sarjan ensimmäisen osan kanssa. Stardockilla riittää paukkuja myös suunnitelmien mahdolliseen toteutukseen, sillä yhtiö on juuri perustamassa toista kehitysstudiotaan ja valmistelemassa BioWaren vanhaa Baldur's Gate II -roolipeliä muistuttavaa eeposta PC-pelaajien iloksi.

Star Control II: The Ur-Quan Masters (1992)


Master of Orion (1993)

V2.fi | Matti Lintula
< Näin nopeasti PS3, W... Square Enix perustaa... >

Keskustelut (7 viestiä)

Noutaja

Rekisteröitynyt 26.06.2007

18.11.2008 klo 20.56

Eeppine toi SC2:n alkumusa, muutenki kyllä hyvät musat tossa. Toivottavasti ei tule samanlaista floppia uudesta starcontrolista ku mitä SC3 oli. Precursorit lehmiä...
lainaa
Ippe

18.11.2008 klo 21.06

Master of orion saiski jatkua ja sen kolmososa oli kanssa aivan paska verrattuna kakkoseen.
lainaa
swegesg

18.11.2008 klo 21.42

Itse pelasin sc2:sen läpi ensimmäistä kertaa vasta vähän aikaa sitten ja vieläkin toimi ihan helvetin hyvin.

Suosittelen siis kaikille, jotka eivät ole vielä tutustuneet lämpimästi tuota Ur-quan Masterssia, joka on paranneltu versio alkupeäisestä.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

18.11.2008 klo 22.13

Eeppisiä pelejä, mutta siltikin olen hieman varauksellinen kun jotain kulttipelejä sorkitaan.
lainaa
quu

18.11.2008 klo 23.34

Star Control II pelihistorian parhaimpia saavutuksia ikinä.
lainaa
Mi5

19.11.2008 klo 02.01

Waude wau!
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

19.11.2008 klo 07.50

Mitenhän Star Control nelosen tuonti nykyaikaan onnistuu kunnialla pyllistämättä niiden suuntaan ketkä pitivät toisesta Star Controlista? Kolmannen osan kohdalla vyö ehdittiin jo avata. No toivotaan että sitä kuutamoa ei nähdä jatkon suhteen, vaikka avaruuspelistä on kyse.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova