Tuorein sisältö

Electronic Arts irtisanoo 1100 työntekijää

04.02.2009 klo 19.00 | Luettu: 9205 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Pelijulkaisija Electronic Arts ilmoitti vastikään huikeista 500 miljoonan euron tappioistaan tilivuoden kolmannella neljänneksellä. Finanssiongelmia helpottaakseen yhtiö on päättänyt sulkea 12 toimistoaan ja irtisanoa joka kymmenennen työntekijänsä. Yhteensä irtisanottujen määrä nousee yli tuhanteen henkeen.

Tulokseen pettynyt toimitusjohtaja John Riccitiello aikoo siirtää pelituotantoa halvan työvoiman maihin ja on päättänyt rajoittaa tilivuoden 2010 julkiasulistan viiteenkymmeneen peliin. Yhtiön julkaisemat pelit ovat viimeaikoina saavuttaneet menestystä peliarvostelijoiden keskuudessa eivätkä myynnitkään ole jääneet erityisen huonoiksi.

Tämän tilivuoden aikana myydyin peli on FIFA 09, jota on myyty lähes kahdeksan miljoonaa kappaletta. Need for Speed: Undercover on käynyt kaupaksi yli viiden miljoonan kappaleen verran ja Littlest Pet Shop on viehättänyt sekin lähes kolmea miljoonaa pelaajaa maailmanlaajuisesti, kertoo Eurogamer.

V2.fi | Matti Lintula
< Jäähyväiskierros Ens... Australian Mega Driv... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Insill

Rekisteröitynyt 11.08.2008

04.02.2009 klo 19.18

Rankasti taitaa taantuma purra isoinkiin firmoihin :(. Tuon julkaisukatalogin kutistumisen voi ajatella siten kaksiteräisenä miekkana, että nyt varmasti tulee vähemmän kaikenlaisia liukuhihnapelejä (umpisurkeita lisenssipelejä ja jatko-osien jatko-osia), mutta nyt EA joutuu panostamaan vain varmasti menestyviin peleihin ja riskinottoihin ei tule olemaan varaa; persoonallisempia, hieman oudompia pelejä voi tulla vähemmän.
lainaa
hotwheels

Rekisteröitynyt 11.08.2007

04.02.2009 klo 19.35

"Tulokseen pettynyt toimitusjohtaja John Riccitiello aikoo siirtää pelituotantoa halvan työvoiman maihin"

Pakko sanoa että tuo tyyppi plus muutamat muut siellä EA:lla on suoraan syvältä, potkut tai pahempaa tuommoisille raha ahneille...
---
lainaa
ElämääEiSenEnempää

04.02.2009 klo 19.57

hotwheels kirjoitti:
"Tulokseen pettynyt toimitusjohtaja John Riccitiello aikoo siirtää pelituotantoa halvan työvoiman maihin"

Pakko sanoa että tuo tyyppi plus muutamat muut siellä EA:lla on suoraan syvältä, potkut tai pahempaa tuommoisille raha ahneille...
---


Tervetuloa todellisuuteen tai länteen. Kattelen juuri omaa kämppääni ja näen kuinka 95% tavaroista on hien peittämiä, siis hikipajojen hien vai sanoisinko kyynelien..
lainaa
Expansion

04.02.2009 klo 20.40

Tällästä tapahtuu heti kun Simsien lisäosien tulva loppui. Jos uusimman julkaisu siirtyi kesän alulle ainoastaan paremman myynnin takia, en usko että se sen enempää tai vähempää myisi mihin ajankohtaan se sitten tuliskaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

04.02.2009 klo 22.39

Insill kirjoitti:
Rankasti taitaa taantuma purra isoinkiin firmoihin :(. Tuon julkaisukatalogin kutistumisen voi ajatella siten kaksiteräisenä miekkana, että nyt varmasti tulee vähemmän kaikenlaisia liukuhihnapelejä (umpisurkeita lisenssipelejä ja jatko-osien jatko-osia), mutta nyt EA joutuu panostamaan vain varmasti menestyviin peleihin ja riskinottoihin ei tule olemaan varaa; persoonallisempia, hieman oudompia pelejä voi tulla vähemmän.

Veikkaan että laatu lähtee laskuun. Jatko-osat ja lisenssipelit ikävä kyllä myyvät liikaa ja ne ovat turvallisempia kuin täysin uudet nimikkeet. Ja tiedä mitä amatöörejä palkkaavat halvalla koodaamaan pelejä.
lainaa
öriöri

04.02.2009 klo 22.59

en ole pelaamassa intialaisten lasten pienten kätösien koodaamia pelejä, sillähän ne meinaavat säästää
lainaa
Appe

Rekisteröitynyt 15.09.2008

05.02.2009 klo 04.25

öriöri kirjoitti:
en ole pelaamassa intialaisten lasten pienten kätösien koodaamia pelejä, sillähän ne meinaavat säästää


Sitte kannattaa jättää myös tuleva "kotimainen" Alan Wake pelaamatta. Remedy kun osti helvetisti modeleita aasiasta ku saivat halvalla (joo tiiän se ei oo koodaamista mut ehkä se ei ollu se pointti).
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

05.02.2009 klo 15.01

Vai että halvemman työvoiman maihin, eli lue Intiaan ja entisiin itäblokin maihin.

Jos on pelit nykyään bugisia, niin pelottaa ajatella mitä jälkeä 6kk ohjelmoinnin "tehokurssin" käyneet intialaiset "pro-koodarit" saavat aikaan. Itse olen ollut mukana yhdessä intialaisten toteuttemassa alihankintaprojektissa, ja koodin laatu oli kyllä suoraan sanottuna aika kauheata paskaa, ja nostipa lafka viime metreillä kädet pystyyn erään bugin kanssa, että ei me osata tätä korjata. Noh, nyt sitten joudutaan tekemään ko. proggis talon sisäisesti kokonaan uusiksi (halvempaa ja helpompaa kuin ruveta yrittämään fixata sitä intialaisten spagettia)



lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova