Tuorein sisältö

Dille: Julkaisijat täpinöissään PS3:sta

22.03.2009 klo 17.00 | Luettu: 14951 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Gamedaily on haastatellut SCEA:n markkinointipäällikköä Peter Dilleä, joka uskoo vahvasti, että 2009 tulee olemaan Playstation 3:n vuosi.

Kolmisivuinen haastattelu käy läpi Sonyn suunnitelmia mm. PSN:n ja PSP:n suhteen, mutta niistä varmasti kuulemme lisää myös ensi viikon GDC-messujen tiimoilta. Vahvinta taustoitusta tämän vuoden menestysodotuksista kertoo Dillen lause:

"Uskaltaisin sanoa, että kaikki myyntikumppanit, joita olen tavannut ja kaikki julkaisijakumppanit olivat todella innoissaan kuluvasta vuodesta PS3:n osalta."

V2.fi | Manu Pärssinen
< Nintendolta pelejä v... Sunnuntaihupia: peli... >

Keskustelut (24 viestiä)

PS3jyrää

22.03.2009 klo 17.19 1 tykkää tästä

Totta tosiaan. PS3 on tällä hetkellä hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen konsoli ja myös kolmannen osapuolen kehittäjät alkavat pääsemään perille PS3:n haastavaan ohjelmointiin minkä seurauksena monialustapelit alkavat olemaan sekä teknisesti parempia kuin myös myyvät PS3:lla suhteellisesti eniten.

Esimerkiksi Take-Two on kertonut PS3:n tuovan yhtiölle eniten tuloja nykysukupolven konsoleista.

http://www.konsolifin.net/playstation/uutiset/5651/

Yksinoikeuksien suhteen tästä vuodesta voidaan odottaa PS3:lle vieläkin suurempaa suvereeniutta. Boxilla ja Wiillä ei ole mitää millä kilpailla sellaisia AAA-luokan ekslusiiveja vastaan kuin Killzone 2, Infamous, Heavy Rain, MAG, God of War III, Uncharted 2, Gran Turismo 5...


lainaa
stammy

Rekisteröitynyt 30.07.2007

22.03.2009 klo 17.29

Aika dille jätkä.

(omaperäistä, eiks jeh?)
lainaa
nuubituubi

22.03.2009 klo 17.32

"Uskaltaisin sanoa, että kaikki myyntikumppanit, joita olen tavannut ja kaikki julkaisijakumppanit olivat todella innoissaan kuluvasta vuodesta PS3:n osalta."

Eikös se nyt ole ihan kohteliasta vaan sanoa jotain positiivista.Varsinkin myynti-/julkaisu-kumppaneilta XD
lainaa
asddsa

22.03.2009 klo 17.40

wot a feel-goof uutinen kaiken tän konsolikinastelun seassa x)
lainaa
Dille

22.03.2009 klo 17.42

Hmm.. uskoakko nyt tyyppiä jonka nimi on Dille. :/
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

22.03.2009 klo 17.49

Joka vuoden piti olla PS3:n vuosi. Katsoo mitä tulee.
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

22.03.2009 klo 17.53

No jos se GoW 3 sieltä slaissausteknologiansa kanssa tänä vuonna tulee niin plege påwnaa.
lainaa
jeje

Rekisteröitynyt 17.08.2008

22.03.2009 klo 18.03

Ihan Dille dong koko jätkä :D
lainaa
VSE

22.03.2009 klo 18.16

Saanen nauraa noille yksinoikeuksille, niin pleikan kuin boxinkin kanssa. Lähes pelkkää pyssyttelyä ja räimimistä tyyliin Killzonet, Gears of Warit, Unchartedit, Halot sun muut.

Vaikka moni tykkääkin jostain Killzonesta ja Halosta, niin väittäisin, että suuri osa pelaajistosta pitää niitä hassuina fantasiapaukutteluina.

Gran Turismo pleikalla ja Forza Motorsport boksilla ovat käytännössä ainoat yksinoikeudet, joita voi pelata ilman pelkoa, että jotain keijuja tai ökkömönkiäisiä hyppäisi ruudulle.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

22.03.2009 klo 19.31

Tyyliin Eye of judgment, Littlebigplanet?
Ehkäpä räiskinnät ovat eniten kaikkien korvilla..
Wii:n yksinoikeudet (tai pelit ylipäätään) ovat sitä huumoripitoisempaa sorttia, ani harva peleistä on hyviä.
lainaa
EqwertYllä

22.03.2009 klo 19.49

PS3:n vuosi on ollut joka vuosi jo julkaisusta lähtien, mutta vieläkin odotetaan "Sitä vuotta"! No ehkä tänä vuonna.. PS3:n peleistä vielä sen verran että aina kun niitä huippuja hehkutetaan, niin ne on laskettavissa yhden käden sormilla. Uncharted, MGS4, LBP, KZ2, Resistance tai Motorstorm.. Heikolta näyttää mutta annetaan nyt vielä 1.vuosi aikaa, jonka jälkeen voidaan kuopata PS3 ja sen nousu!

Voisin lyödä vetoa että ensi vuoden alussa saadaan lukea näitä samoja uutisia. Vähän samaan tapaan kuin vuosittaiset "PC on kuolemassa"-uutiset.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

22.03.2009 klo 19.52 1 tykkää tästä

En tiedä myyntien osalta, mutta pelien osalta PS3 näyttää vievän tämän vuoden leikiten.
lainaa
TheJoker

22.03.2009 klo 20.39

EqwertYllä kirjoitti:
...No ehkä tänä vuonna.. PS3:n peleistä vielä sen verran että aina kun niitä huippuja hehkutetaan, niin ne on laskettavissa yhden käden sormilla. Uncharted, MGS4, LBP, KZ2, Resistance tai Motorstorm..


Onpas kaverilla siinä monta sormea kädessä...
lainaa
Molempiparempi

22.03.2009 klo 21.15

EqwertYllä kirjoitti:
PS3:n vuosi on ollut joka vuosi jo julkaisusta lähtien, mutta vieläkin odotetaan "Sitä vuotta"! No ehkä tänä vuonna.. PS3:n peleistä vielä sen verran että aina kun niitä huippuja hehkutetaan, niin ne on laskettavissa yhden käden sormilla. Uncharted, MGS4, LBP, KZ2, Resistance tai Motorstorm.. Heikolta näyttää mutta annetaan nyt vielä 1.vuosi aikaa, jonka jälkeen voidaan kuopata PS3 ja sen nousu!


Voisikohan, joku kertoa ne loistavat X0:n yksinoikeuspelit? Itselläni ei tule yhtään mieleen minkä takia haluaisin X0:n. Siis Halojen lisäksi. GeoW ykköstä kokeilin pc:llä ja oli aika keskinkertainen räiskyttely.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

22.03.2009 klo 21.23

Koko nykyinen sukupolvi ollut surkeampi kuin vaikkapa edelliset kaksi.

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

22.03.2009 klo 22.17

Wegetzu kirjoitti:
Koko nykyinen sukupolvi ollut surkeampi kuin vaikkapa edelliset kaksi.


Samaa mieltä. PS3 ja XO ovat liian samanlaisia konsoleita, joka aloitti multiplattaribuumin. Wiistä taas tuli shovelware paratiisi. Lisäksi nousseet kehityskustannukset ja isojen pelitalojen kasvaminen entistä suuremmiksi muita ostamalla on aiheuttanut pelien sisällössä ja laadussa laskua ja tusinahöttöä tulee entistä enemmän ulos.
lainaa
nostradameus

22.03.2009 klo 22.30

Molempiparempi kirjoitti:
EqwertYllä kirjoitti:
PS3:n vuosi on ollut joka vuosi jo julkaisusta lähtien, mutta vieläkin odotetaan "Sitä vuotta"! No ehkä tänä vuonna.. PS3:n peleistä vielä sen verran että aina kun niitä huippuja hehkutetaan, niin ne on laskettavissa yhden käden sormilla. Uncharted, MGS4, LBP, KZ2, Resistance tai Motorstorm.. Heikolta näyttää mutta annetaan nyt vielä 1.vuosi aikaa, jonka jälkeen voidaan kuopata PS3 ja sen nousu!


Voisikohan, joku kertoa ne loistavat X0:n yksinoikeuspelit? Itselläni ei tule yhtään mieleen minkä takia haluaisin X0:n. Siis Halojen lisäksi. GeoW ykköstä kokeilin pc:llä ja oli aika keskinkertainen räiskyttely.



muuten samaa mieltä mutta halo sekä GeoW on myös pc:lle, sori. en näe mitään syytä siis hankkia boxia ku samat pelit tulee pc:lle, ja vieläpä paremmalla grafiikalla. joo, on se boxin ohjain hyvä, kai. mutta miksei voisi laittaa boxin ohjainta pc:n kiinni.... ja lisäten vielä jonku sanoneen et yksinoikeus ajopelit ovat ainoita miks hankkia kumpaakaan, PS3 tai XO. onhan ne kivoja aloituspelejä, mut kuka täysjärkinen pelaa samaa rataa päivästä toiseen ilman minkäänlaista juonta, ei vittu..... ne jos jotku toistaa itseänsä ja paljon. muu ei muutu kuin grafiikka.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

22.03.2009 klo 22.37

tagman kirjoitti:
Wegetzu kirjoitti:
Koko nykyinen sukupolvi ollut surkeampi kuin vaikkapa edelliset kaksi.

Samaa mieltä. PS3 ja XO ovat liian samanlaisia konsoleita, joka aloitti multiplattaribuumin. Wiistä taas tuli shovelware paratiisi. Lisäksi nousseet kehityskustannukset ja isojen pelitalojen kasvaminen entistä suuremmiksi muita ostamalla on aiheuttanut pelien sisällössä ja laadussa laskua ja tusinahöttöä tulee entistä enemmän ulos.

Tähän väliin voisi heittää että I told you so, mutta mutta itse uutiseen.

Now remembering, "Microsoft: FFXIII will sell better on 360 than PS3"
http://www.vg247.com/2009/03/21/microsoft-ffxiii-will-sel
(Ideana oli siis näyttää se että minkälaisia älyttömyyksiä pääsee puolelta, jos toiseltakin. Tottakai oma laite on 'paras'.)
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

22.03.2009 klo 22.47

Neoncat kirjoitti:
Now remembering, "Microsoft: FFXIII will sell better on 360 than PS3"
http://www.vg247.com/2009/03/21/microsoft-ffxiii-will-sel


Mahdollinen jippii!
lainaa
sweet16

22.03.2009 klo 23.22

4. konsolisukupolvi oli paras, kaikki sen jälkeen roskaa!
16-bit firepower 4eva!
lainaa
MMPSTMD

23.03.2009 klo 00.35

...mutta mutta itse uutiseen.

Now remembering, Microsoft's Multi-Platform Sales Trend Majorly Declining

http://www.finalfantasyunion.com/news/microsofts-multi-pl
lainaa
niinmyös2009

23.03.2009 klo 00.55

seki kirjoitti:
Joka vuoden piti olla PS3:n vuosi. Katsoo mitä tulee.

Ainakin 2008 oli PS3:n vuosi yksinoikeuksien osalta. Metal Gear Solid 4, LittleBigPlanet, Gran Turismo 5 Prologue, MotorStorm 2, Resistance 2, Siren: Blood Curse, Valkyria Chronicles, WipEout HD, SingStar, Disgaea 3 jne.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.03.2009 klo 09.19

MMPSTMD kirjoitti:
...mutta mutta itse uutiseen.

Now remembering, Microsoft's Multi-Platform Sales Trend Majorly Declining

Varsin mielenkiintoisia taulukoita. Tuo selittyy sillä että konsolien määrien ero pienenee suhteessa konsolien kokonaismäärään. Eli siis ero tasoittuu tavallaan vaikka se kasvaisikin numeraalisesti.
lainaa
reaper

23.03.2009 klo 14.46

Hämmennetään lisää soppaa ja heitetään joukkoon tällainen asiallinen artikkeli maailmalta japsiropejen tämän hetkisestä tilanteesta.

Dear JRPG Developers; You’ve made your bed, now lie on it.

http://kerazy.com/blog/?p=33
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova