Tuorein sisältö

Sony kirjasi jättitappiot, peliosasto yhä miinuksella

15.05.2009 klo 13.47 | Luettu: 10047 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Sony kirjasi maaliskuun lopulla päättyneelle tilivuodelle 2008 tappioita peräti 730 miljoonan euron verran. Peliosasto on parantanut tulostaan tilivuodesta 2007, mutta pysyy yhä miinuksella, eikä Sonyn tilivuoden 2009 tavoite 30% PlayStation 3 -myynnin kasvattamisineen riitä sekään yksin nostamaan tulosta voitolliseksi. Sonylla uskotaankin myös alkaneen tilivuoden olevan peliosastolle tappiollinen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Sonyn peliosaston pelastusrenkaana olivat aiemmasta kasvaneet pelimyyntiluvut ja PS3-konsolin alentuneet valmistuskustannukset. Yhtiön arvio peliosaston tappiollisesta vuodesta 2009 saattavatkin Joystiqin mukaan viitata jo pitkään huhutun hinnanalennuksen toteutumiseen.

V2.fi | Matti Lintula
< Kaikkien 3D-räiskint... Splinter Cell Convic... >

Keskustelut (17 viestiä)

tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

15.05.2009 klo 13.52

Paljon huonomminkin voisi olla. Saivat sentään tappiot puolitettua, vaikka taloudellinen taantuma ja epäedullinen valuuttakurssi ovat olleet riesana.
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

15.05.2009 klo 14.20

Olishan tuo ehkä huonomminkin voinut mennä. Sinänsä alkais olla jo aika Sonyn saada pelipuoli voitolliseksi, ennenkuin systeemit vanhenee käsiin. Ettei tarvi alkaa pistään lappua luukulle tiettyjen osastojen suhteen.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

15.05.2009 klo 14.46

Ei tässä tarvi olla minkään valtakunnan fanipoika nähdäkseen, että koko suuruudenhullu ja monessa kohtaa tyritty PS3-hanke on tehnyt Sonylle valtavasti persnettoa ja se tulee vaikuttamaan seuraavaan konsolisukupolveen. Jos konsolilla on enää realistisesti muutaman vuoden taival edessään, niin on hyvin kyseenalaista pääseekö sen tulos ikinä plussalle. PS2 meni vielä PSX:n vanavedessä puoliksi itsestään, mutta nyt kilpailu on kovempi ja markkinoille päästiin turhan myöhässä.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.05.2009 klo 15.00

+
Sony potkii pois noin 10% työntekijöistään ja sulkee noin 14% tehtaistaan tänä vuonna. Tuonkin jälkeen odottavat $1 miljardin tappioita.
http://tinyurl.com/qfea5a

Mitenkähän meinaavat pitää yritystä pystyssä taloudellisen taantuman jälkeen kun ovat pistäneet porukkaa pellolle ja yritystä matalaksi aika kivasti? :)
lainaa
tyypitinnoissaan

15.05.2009 klo 15.21

Neoncat kirjoitti:
+
Sony potkii pois noin 10% työntekijöistään ja sulkee noin 14% tehtaistaan tänä vuonna. Tuonkin jälkeen odottavat $1 miljardin tappioita.
http://tinyurl.com/qfea5a

Mitenkähän meinaavat pitää yritystä pystyssä taloudellisen taantuman jälkeen kun ovat pistäneet porukkaa pellolle ja yritystä matalaksi aika kivasti? :)

Ja mitenkä tämä sinua liikuttaa tai muitakaan jotka eivät Sonyn osakkeita omista?
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.05.2009 klo 15.25

tyypitinnoissaan kirjoitti:

Ja mitenkä tämä sinua liikuttaa tai muitakaan jotka eivät Sonyn osakkeita omista?

Aika paljonkin, kiitos Sonyn ja MS:n markkinoilla ei ole pahemmin muuta kuin roskaa. Nintendo on ja on ollut niin omissa maailmoissaan ettei siitä ole pahemmin haittaa.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

15.05.2009 klo 15.45

tyypitinnoissaan kirjoitti:
Neoncat kirjoitti:
+
Sony potkii pois noin 10% työntekijöistään ja sulkee noin 14% tehtaistaan tänä vuonna. Tuonkin jälkeen odottavat $1 miljardin tappioita.
http://tinyurl.com/qfea5a

Ja mitenkä tämä sinua liikuttaa tai muitakaan jotka eivät Sonyn osakkeita omista?


Sony on riittävä vastapaino MS:lle ja kilpailu on kuluttajalle hyväksi, joten on vähän huolestuttavaa, jos Sony nyt kompuroi - saattaa vaarantaa PS4:n tulevaisuudenkin. Yhtään minkäänlaista sympatiaa ei ole kumpaakaan firmaa kohtaan, mutta jonkinlainen kauhun tasapaino saisi sentään säilyä.
lainaa
qetu

15.05.2009 klo 15.57

Vaikka tuo 730 milj persnettoa kuullostaa hurjalta niin ei se ole juuri mitään, jos ottaa huomioon, että Sonyllä on pelkästään KÄTEISIÄ varoja mällättäväksi 6924,8 miljoonaa... eli aika paljon.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.05.2009 klo 16.03

qetu kirjoitti:
Vaikka tuo 730 milj persnettoa kuullostaa hurjalta niin ei se ole juuri mitään, jos ottaa huomioon, että Sonyllä on pelkästään KÄTEISIÄ varoja mällättäväksi 6924,8 miljoonaa... eli aika paljon.

Ja lainaa $12 miljardia... :)

http://www.google.com/finance?fstype=bi&q=NYSE:SNE

Ei sillä MS on tehnyt about $9 miljardia persnettoa sitten Xboxin ilmestymisen. :)
lainaa
olipayllätys

15.05.2009 klo 18.09

ja sitten seuraavaksi lisää muista päivänpolttavista uutistaiheista: taivas on vieläkin sininen ja vesikin on edelleen märkää
lainaa
nonnononnooo

15.05.2009 klo 20.08

Lähden ostamaan sonyn ja mikkisoftan osakkeita, niin edes minulla on syytä kiljua suu vaahdossa näissä uutisissa.

Mutta eipä sony ainoa firma ole, jota taantuma hakkaa rajulla nyrkillä.

Ja Marq, sä oot aika pihalla kaikesta vaikka toisin luuletkin ;)
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.05.2009 klo 20.32

nonnononnooo kirjoitti:
Ja Marq, sä oot aika pihalla kaikesta vaikka toisin luuletkin ;)

Helppohan noin on sanoa perustelematta. Eikö PS3:n kanssa ole tyritty? Ylivoimainen valta-asema on jo hukattu. Pelkällä nimelläkin tietysti saa vielä rahoittajia ja yhteistyökumppaneita seuraavallekin konsolille. Mutta silloin on syytä jo onnistua paremmin.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

15.05.2009 klo 21.41

nonnononnooo kirjoitti:
Lähden ostamaan sonyn ja mikkisoftan osakkeita, niin edes minulla on syytä kiljua suu vaahdossa näissä uutisissa.

Mutta eipä sony ainoa firma ole, jota taantuma hakkaa rajulla nyrkillä.

Ja Marq, sä oot aika pihalla kaikesta vaikka toisin luuletkin ;)


Eipä täällä kukaan näytä paljon kiljuneen suu vaahdossa. Ja kerro toki, missä kohtaa on tullut joku asiavirhe.
lainaa
yykaakoo

15.05.2009 klo 23.22

Salu-Pertti kirjoitti:
Ylivoimainen valta-asema on jo hukattu. Pelkällä nimelläkin tietysti saa vielä rahoittajia ja yhteistyökumppaneita seuraavallekin konsolille. Mutta silloin on syytä jo onnistua paremmin.

Ja eikö myös Nintendo kussut N64:n ja Gamecuben suhteen? Silti heillä menee aika kovaa tällä hetkellä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.
lainaa
Neoncat

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.05.2009 klo 07.24

yykaakoo kirjoitti:
Salu-Pertti kirjoitti:
Ylivoimainen valta-asema on jo hukattu. Pelkällä nimelläkin tietysti saa vielä rahoittajia ja yhteistyökumppaneita seuraavallekin konsolille. Mutta silloin on syytä jo onnistua paremmin.

Ja eikö myös Nintendo kussut N64:n ja Gamecuben suhteen? Silti heillä menee aika kovaa tällä hetkellä. Koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Kussut näyttäisi olevan aika epämääräinen käsite, jos voit verrata N64:n ja Gamecuben tilannetta nykyiseen PS3:n tilanteeseen, sillä nintendo ei pahemmin ole käyttänyt Razor & Blades strategiaa eli tässä tapaksessa lähinnä myynyt tappiolla ja korjannut voitot myöhemmin. Kumpikin noista nintendon laitteista oli voitollinen nintendolle koko ajan.
lainaa
shaminy

16.05.2009 klo 17.35

Taitaa olla PS3:n viimeinen Sonyn kotikonsoli. Rahat tehdään nykyjään käsikonsoleilla ja pilipali peleillä joiden kehitys on murto-osa kotikonsolin vastaavista.
lainaa
yykaakoo

16.05.2009 klo 23.23

Neoncat kirjoitti:

Kussut näyttäisi olevan aika epämääräinen käsite, jos voit verrata N64:n ja Gamecuben tilannetta nykyiseen PS3:n tilanteeseen, sillä nintendo ei pahemmin ole käyttänyt Razor & Blades strategiaa eli tässä tapaksessa lähinnä myynyt tappiolla ja korjannut voitot myöhemmin. Kumpikin noista nintendon laitteista oli voitollinen nintendolle koko ajan.

Tarkoitin lähinnä markkinaosuuksia ja myytyjen konsolien määrää. Ne ei mitenkään mairittelevia olleet Nintendon kannalta kahdessa edellisessä sukupolvessa (verrattuna Sonyyn). Tässä sukupolvessa tilanne on toki kääntynyt juuri toisinpäin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova