Tuorein sisältö

Command & Conquer 4 lopettaa sarjan näyttävästi

13.07.2009 klo 12.00 | Luettu: 14360 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Electronic Artsin sisuksiinsa imaiseman Westwoodin alullepanema Command & Conquer -reaaliaikastrategiasarja juhlii pian 15-vuotispäiväänsä sekä Command & Conquer 4:n myötä alkuperäisen Tiberium-saagan loppumista. GDI:n ja Nodin välisestä futuristisesta konfliktista kertovan sarjan päätösosassa nähdään jälleen strategiapelien suosikkipahis Kane, jota näyttelee jo ensimmäisestä Command & Conquerista tuttu Joe Kucan.

Sarjan neljäs ja tiettävästi viimeinen osa ei ole pelkkää mietoa lämmittelyä vanhan aihion ympärille, vaan tarjoaa huomattavia uudistuksia strategistien iloksi. Uusien yksiköiden, liikkuvien tukikohtien ja luokkavetoisen, roolipelimäisemmän yksikköjärjestelmän lisäksi ystävät voivat käydä vihollisen kimppuun uusien yhteistyökampanjoiden avulla. Verkkopelissä onnistuu myös esimerkiksi viisi viittä vastaan tyyliset massiivitaistelut.

Gamespotin haastattelema pelisuunnittelija Samuel Bass kertoo myös ilouutisen siitä, ettei Command & Conquer 4:n yhteydessä aiota käyttää pelin laillisesti ostaviakin kiusaavaa DRM-kopiosuojausta.

V2.fi | Matti Lintula
< Mirror's Edgen lisäk... UltraCaden kehittäjä... >

Keskustelut (21 viestiä)

leit

13.07.2009 klo 12.38

Mitenniin laillisesti ostaviaKIN? Heitähän ne käytönestosuojaukset juuri, vain ja ainoastaan kiusaavat.
lainaa
kai

13.07.2009 klo 12.59

Yksi asia on varma, EA ei petä.

Ymmärrätte kai sarkasmin.
lainaa
Reto92

Rekisteröitynyt 12.07.2009

13.07.2009 klo 13.09

Tämä tulee takuulla olemaan paska, sellainen tunne ja noi kuvat...
lainaa
juha

13.07.2009 klo 13.26

Se on muuten GDI eikä GDA
nus nus :P
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

13.07.2009 klo 14.26

juha kirjoitti:
Se on muuten GDI eikä GDA
nus nus :P

Jep GDI, Global Defence Initiative. Ja vastakkaisena voimana on Brotherhood of NOD. Ehkä, emme tiedä vielä... ;)

Samuel Bass kirjoitti:

As such, our storyline begins in 2062, 15 years after Command & Conquer 3: Tiberium Wars and the Temple Prime incident that led to the Scrin alien invasion and Kane's "death." In the ensuing years, Tiberium entered its next evolutionary state, rapidly expanding across the Earth and rendering our home world all but uninhabitable; the very fate of the human race hangs in the balance. Just as this sense of impending apocalypse reaches its apex, the always-enigmatic Kane resurfaces and heads straight for GDI headquarters. And this is about how much I can tell you right now without risking my life.


Oho, kuulosta vähän itse Tiberium Twilightin juonelta joka hyllytettiin kun ulos piti työntää Tiberium Wars paskaa...
lainaa
oujee

13.07.2009 klo 14.37

DRM = wain wareversion laitan, fuck you EA.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.07.2009 klo 14.59

Heh, aina pelannut ns. kovien jätkien puolella niin en edes muistanut ulkoa, mikä se vastapuolen nimi oli. Jotain nössöjä ;)

oujee: Kai luit, että tässä pelissä EI ole DRM-suojausta?
lainaa
lolled

13.07.2009 klo 15.08

Jee liikkuvat tukikohdat eli nyt voit liikuttaa tankkitehtaat vihollisen viereen eikä tarvtise enää tehdä rahapajoista muuria vihollisen luokse.
lainaa
failisfail

13.07.2009 klo 15.54

oujee kirjoitti:
DRM = wain wareversion laitan, fuck you EA.

Huoh. Scannailit varmaan tästä uutisesta DRM -sanaa ja etkä huomannut tätä lausetta: "__ettei__ Command & Conquer 4:n yhteydessä aiota käyttää pelin laillisesti ostaviakin kiusaavaa DRM-kopiosuojausta."
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

13.07.2009 klo 15.54

zeroic kirjoitti:
oujee: Kai luit, että tässä pelissä EI ole DRM-suojausta?


Pikemminkin teille päin, että ymmärsittekö miksi tässä pelissä ei sitä DRM-suojausta ole?

Samuel Bass kirjoitti:

As a nice side effect, since C&C4 requires players to be online all the time in order to prevent cheating, we'll be shipping without any form of DRM.


Suomeksi, jos et ole netissä samaan aikaan vaikka pelaisitkin vain yksinpeliä niin peli ei käynnisty eikä toimi.

Tässä tapauksessa DRM:nä toimii pelin tuote-avain ja internet tarkistus. Bass haastattelussa tarkoitti DRM:n suppeaa määritystä joka kattaa vain pelilevyllä olevan ohjelmiston kopionti eston tai "asennus estot" kuten te sen paremmin tunnette. Ja mitä järkeä niitä on edes koneeseen laittaa kun on tehokkaampi DRM suojaus käytössä?
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.07.2009 klo 16.00

AnXa kirjoitti:

Samuel Bass kirjoitti:

As a nice side effect, since C&C4 requires players to be online all the time in order to prevent cheating, we'll be shipping without any form of DRM.


Suomeksi, jos et ole netissä samaan aikaan vaikka pelaisitkin vain yksinpeliä niin peli ei käynnisty eikä toimi.


Kovasti on vaikea uskoa, ettei peliä voisi aktivoida ilman internetyhteyttä. Kaikilla kun ei jokaisessa mikrossa vieläkään sitä nettiyhteyttä ole.
lainaa
SnakeDrone

Rekisteröitynyt 07.10.2007

13.07.2009 klo 16.27

Kyllä se on niin että RA2 on vaan yhä se paras C&C ^^
lainaa
Level7-Hunis

13.07.2009 klo 16.31

Zeroic. Oletko seuraillut yhtään nykyaista pelikehitystä / antipiratismikehitystä? Tuo epäilemäsi asia on jo arkipäivää ;).

Useammat EAn pelit tarvitsevat aktivoituakseen nettiyhteyden (mm. need for speed undercover), jo asennuksen yhteydessä. Vähän niinkuin windowsin aktivointi, eli rajattu aktivointimäärä. Toisaalta en tiedä, onko siinä myös mahdollisuus puhelimella aktivointiin (ei ainakaan ole siltä vaikuttanut).

Sitten esim. Empire: Total war ja monet muut pelit on pakko liittää suoraan steamiin. Eli et pääse pelaamaan koko peliä, jos et kirjaudu steamiin. Samoin Microsoftin Live-järjestelmä uhkaa olla seuraavaksi samanlainen pain-in-the-ass kuin muutkin systeemit. Esim. Dawn of War 2, ei tykkää päästää pelaamaan edes yksinpeliä, ilman Live-tunnusta ja sinne rekisteröityä peliä (päästää pelaamaan, mutta valittaa).

Olen jo kuullut tapauksista, jossa joku haluaa pelata esim. Empire: Total Waria ja nettiyhteytenä on vain mokkula. Steamin päivitys kestää ihan pirun kauan ja näin yksinpelinkin pelaaminen on miltei mahdotonta.
lainaa
Makhe

Rekisteröitynyt 06.11.2008

13.07.2009 klo 16.37

SnakeDrone kirjoitti:
Kyllä se on niin että RA2 on vaan yhä se paras C&C ^^

Aivan samaa mieltä! Ja sitä edellisemmät olivat myös hyviä.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

13.07.2009 klo 16.48

Makhe kirjoitti:
SnakeDrone kirjoitti:
Kyllä se on niin että RA2 on vaan yhä se paras C&C ^^
Aivan samaa mieltä! Ja sitä edellisemmät olivat myös hyviä.

Paras CnC on mielestäni Tiberium Dawn. Kaikki sen jälkeen tehty on vähän mitä sattuu. Toiseksi paras on Red Alert. Red Alert 2 on huonompi kuin Tiberium Sun, mutta parempi kuin Generals... Yllätin muuten itseni juuri... Pidän Red Alert 2:sta parempana kuin aluksi ajattelin pitävänäni. World Domination pelimoodi Tiberium Sunista toimi paremmin Red Alert 2:ssa... mitä voisinkin seuraavaksi mennä itseasiassa pelaamaan...
lainaa
kakkerlak

Rekisteröitynyt 11.04.2007

13.07.2009 klo 16.56

AnXa kirjoitti:
Makhe kirjoitti:
SnakeDrone kirjoitti:
Kyllä se on niin että RA2 on vaan yhä se paras C&C ^^
Aivan samaa mieltä! Ja sitä edellisemmät olivat myös hyviä.

Paras CnC on mielestäni Tiberium Dawn. Kaikki sen jälkeen tehty on vähän mitä sattuu. Toiseksi paras on Red Alert. Red Alert 2 on huonompi kuin Tiberium Sun, mutta parempi kuin Generals... Yllätin muuten itseni juuri... Pidän Red Alert 2:sta parempana kuin aluksi ajattelin pitävänäni. World Domination pelimoodi Tiberium Sunista toimi paremmin Red Alert 2:ssa... mitä voisinkin seuraavaksi mennä itseasiassa pelaamaan...


Täysin samaa mieltä, bro...
lainaa
kakkara

13.07.2009 klo 17.38

Ei takuulla ole viimeinen osa. Ei rahalypsylehmää noin vain tapeta.
lainaa
lolled

13.07.2009 klo 18.23

No ei se tietenkään ole vika osa vielähän ne voivat (ja varmasti tekevät) pelejä jotkaa sijoittuvat esim 10 ennen Tiberium warssia.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.07.2009 klo 19.25

Enpä ole kyllä PC-pelejä hankkinut useampaan vuoteen, joten olen ilmeisesti hieman tipahtanut kehityksen kelkasta. Lopetin PC-pelaamisen kun Starforce oli juuri tuloillaan peleihin. Jos nyt tuolloinkin pelasin pääasiassa vanhempia pelejä. Ainoastaan autosimulaattoreita on tullut pelattua PC:llä oikeastaan vuoden 2002 jälkeen. Näissä ei ole vielä liiemmin internet-aktivointia näkynyt.
lainaa
Gonaho

Rekisteröitynyt 23.08.2007

14.07.2009 klo 01.45

Tässä nyt ei tärkeintä tullut selväksi, eli tekeekö soundtrackin Franck Klepacki?
lainaa
Tr4X

14.07.2009 klo 07.13

SnakeDrone kirjoitti:
Kyllä se on niin että RA2 on vaan yhä se paras C&C ^^

xD Repesin! xDDDD
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova