Tuorein sisältö

Isot pojat hiljensivät Tuomas Holopaisen

02.02.2011 klo 00.02 | Luettu: 3525 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Nightwishin päällikkö Tuomas Holopainen lupaili viime vuoden lopulla infoa bändin tulevasta albumista ja muusta aktiviteetista viimeistään tammikuun loppuessa.

Nyt Tuomas joutuu vetämään sanojaan takaisin. Nightwishin kotisivuille lisätyssä viestissä Tuomas toteaa, että "Nightwish-leirissä ja sen ympärillä todella tapahtuu jännittäviä ja suurenmoisia asioita mutta Isot Pojat ja Pomoporras" vaativat pysymään hiljaa. Jos Tuomaksen suu ei pysy kiinni paria kuukautta, mies joutuu Kummisetä-tyylisesti heräämään joku aamu vierellään hevosen pää!

Eli levy-yhtiön pomot vaativat Tuomasta pitämään bändin suuntaviivat vielä salaisuutena. "Aikataulut muuttuivat yllättäen hieman, joten joudumme jatkamaan tätä horrosta vielä hetken aikaa".

Tulevan albumin nauhoitukset jatkuvat kuitenkin suunnitelmien mukaan. Tuomas on kuulemma yhteydessä orkesterisovituksia sorvaavaan Pip Williamsiin "päivittäin".

- Demot jotka olen häneltä tähän mennessä saanut kuulostavat tajunnanräjäyttäviltä! Kaunista, välillä hyvin kieroutunutta ja elokuvallista tunnelmointia. Päätimme jättää myös parista biisistä orkesterit kokonaan pois.

- Teema-albumia rakennellaan ja tunnelmat vaihtelevat biisistä toiseen jopa voimakkaammin kuin koskaan ennen. Burton-Gaiman-Dali -huvipuisto alkaa olla viimeisiä silauksia vaille valmis.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Löytyykö ylimääräine... Italian Euroviisu va... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

dhfn

02.02.2011 klo 13.09

höh. Toivottavasti kertovat levystä jossain vaiheessa. EI jaksaisi odottaa
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova