Tuorein sisältö

Black Swan haastettiin 3D:llä ja kotimaisella mestariteoksella

28.03.2011 klo 14.50 | Luettu: 2970 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Synkkä balettijännäri Black Swan ei luovu asemastaan katsotuimpana elokuvana Suomessa. Neljän viikonlopun jälkeen lippuja on myyty jo yli 110 000.

Katsotuin uutuus oli tuottaja James Cameronin nimellä markkinoitava Sanctum. 3D-kameroilla kuvattu trilleri kertoo selviytymistaistelusta vetisessä luolastossa. Kriitikot meillä ja muualla ovat polkeneet leffan suohon, mitä tulee sen draamallisiin ansioihin. Mielipiteet ovat jakautuneet tehokkaasti sen suhteen, onko kyseessä komea 3D-elämys, vai mahalasku visuaalisestikin.

Uutuuksista toiseksi katsotuin oli Luc Bessonin Arthur-sarjan kolmas osa Arthur ja kaksi maailmaa. Pikkuisista peikoista kertova sarja on aina saanut nihkeää palautetta, ja näin on taas käynyt. Aiemmista osista pitävät tietävät parhaiten itse, ovatko ne hahmot onttoja ja toimiiko se toiminta.

Kotimainen draama Hyvä poika onnistui nousemaan kymmenen katsotuimman joukkoon. Skavabölen poikien ohjaajan uusimmassa juodaan, tapellaan ja ollaan alasti kesämökillä. Yllätyksettömästi suomalaiset kriitikot ovat luonnehtineet elokuvaa erittäin vakuuttavaksi ja toisinaan omaperäiseksikin.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Black Swan (12 748) [110 234] - arvostelu
2. Kuninkaan puhe (8 536) [140 271] - arvostelu
3. Rango (8 093) [22 020] - arvostelu
4. Sanctum (7 363) [7 363] - arvostelu
5. Kaksin karkuteillä (6 245) [151 241] - arvostelu
6. Sovinto (4 780) [30 525] - arvostelu
7. Arthur ja kaksi maailmaa (4 503) [4 503]
8. I Am Number Four (2 739) [9 941] - arvostelu
9. Kohtalon valvojat (2 293) [20 229] - arvostelu
10. Hyvä poika (2 106) [2 106] - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nokia julkisti uuden... Kannettava 3D-tv ja ... >

Keskustelut (2 viestiä)

aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.03.2011 klo 15.40

natalie on kuuma.
lainaa
Dix-Tracys

Rekisteröitynyt 22.04.2007

28.03.2011 klo 19.27

aaaatu kirjoitti:
natalie on kuuma.


Mila Kunis going down with Natalie makes even the strongest men quiver in pleasure.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova