Tuorein sisältö

Legendaarinen Thin Lizzy viikonloppuna Helsingissä

06.07.2011 klo 10.19 | Luettu: 1709 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hard rockin menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Thin Lizzy soittaa klubikeikan Helsingissä Nosturissa lauantaina 9. heinäkuuta.

Vuonna 1969 perustettu Thin Lizzy keräsi huomiota jo 70-luvun alkuvuosina päästyään yhteiskiertueille Sladen ja Status Quon kanssa sekä levytettyään oman versionsa irlantilaisesta klassikkokappaleesta ”Whiskey in the Jar”. Yhtyeen laajempi läpimurto tapahtui Jailbreak-albumin (1978) myötä, joka sisälsi levyn nimikappaleen ohella Thin Lizzyn uran suurimman hitin ”The Boys Are Back in Town”.

Lopulta vuonna 1983 julkaistun 12. studioalbuminsa Thunder and Lightningin jälkeen Thin Lizzy hajosi, ja bändin johtohahmo Phil Lynott jatkoi soolouralle. Ankaran päihteidenkäytön seurauksena artisti kuitenkin menehtyi jo kolmea vuotta myöhemmin. Thin Lizzy teki paluun 90-luvun puolivälissä ja sittemmin yhtye on kiertänyt menestyksekkäästi maailmaa.

Nykyisin yhtyeen kokoonpanon muodostavat Scott Gorham, Brian Downey, Darren Wharton, Richard Fortus, Marco Mendoza ja Ricky Warwick. Edellisen kerran Thin Lizzy vieraili Suomessa kesällä 2008.

Lämppärinä toimii Los Bastardos Finlandeses.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pori Jazz saa peruun... Pirates of the Carib... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova