Tuorein sisältö

Google avasi Haminan datakeskuksen

12.09.2011 klo 13.20 | Luettu: 3100 kertaa | Teksti: Samuel Kohtala

Google on tehnyt pitkään töitä Haminassa sijaitsevan datakeskuksensa eteen, mutta nyt työ on saatu vihdoin päätökseen. Vanhan paperitehtaan tiloihin rakennettu datakeskus ei ole mikään pieni palvelinsali, sillä jäähdytykseenkin käytetään suoraan Suomenlahdesta otettavaa merivettä.

Googlen mukaan Suomeen rakennettu datakeskus on yksi maailman tehokkaimpia, sillä sen sähkönkulutus on vain noin puolet tyypillisen palvelinkeskuksen kulutuksesta. Haminassa käytössä oleva merivesijäähdytys on tiettävästi maailmankin mittakaavassa ainutlaatuinen ratkaisu.

Hakukonejätin palvelut pyörivät eri puolella maapalloa sijaitsevien massiivisten datakeskusten avulla, mutta yhtiö on onnistunut panostamaan myös energiatehokkuuteen. Googlen mukaan heidän palveluidensa käyttö vie yhden käyttäjän osalta kuukaudessa vähemmän energiaa kuin kolmeksi tunniksi päälle jätetty lamppu.

Lisätietoa Googlen ratkaisuista voi lukea virallisesta blogista.





V2.fi | Samuel Kohtala
< Pelle Miljoona Unite... Firebox Metal Fest j... >

Keskustelut (1 viestiä)

ArtemisFlow

Rekisteröitynyt 05.03.2011

12.09.2011 klo 17.24

Ylpeä asua Haminassa, kai.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova