Tuorein sisältö

Ruotsalaista power metallia Suomen kiertueelle

27.10.2011 klo 00.12 | Luettu: 2489 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalainen power metal -yhtye Amaranthe saapuu tammikuussa keikoille Suomeen. Yhtye nähdään Turun Klubilla keskiviikkona 25. tammikuuta ja seuraavina iltoina Tampereen Klubilla ja Helsingin DOMissa. Keikkojen lipunmyynti alkoi keskiviikkona 26.10.

Amaranthe julkaisi huhtikuussa yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbuminsa, jonka ensimmäinen sinkkulohkaisu Hunger on saanut YouTubessa jo yli miljoona osumaa. Suosittu yhtye keikkailee ahkeraan niin Euroopassa kuin muuallakin päin maailmaa; Japanissa Amaranthe on kuluneen vuoden aikaan känyt jo useita kertoja. Amaranthen musiikissa on kuultavissa sekä power metallia että melodista death metallia ja kokonaisuudesta varsin uniikin tekee kolme laulajaa, joista jokaisella on erilainen, toisiaan täydentävä ääni.

Huiman nousukiidon metallimusiikin maailmassa tehnyt yhtye on esiintynyt Suomessa aikaisemmin viime kesän Nummirockissa sekä Kamelotin lämmittelijänä Nosturissa keväällä 2010. Tällä hetkellä Amaranthe kiertää Eurooppaa yhdessä Hammerfallin kanssa.

Ke 25.1.2012 Turku, Klubi
Liput alk. 13,50 €, K-18
To 26.1.2012 Tampere, Klubi
Liput alk. 13,50 €, K-18
Pe 27.1.2012 Helsinki, Dom
Liput alk. 13,50 €, K-18


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pyhimys siirtyy taus... Saksan Kotiteollisuu... >

Keskustelut (1 viestiä)

Quu

27.10.2011 klo 00.40

ja lauantaina 28.1.2012 Vaasassa, Club Garagessa..
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova