Tuorein sisältö

Toinen vuoden 2014 Marvel-elokuvista paljastettu

05.04.2012 klo 21.30 | Luettu: 3346 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Marvel on jo pitkään lupaillut, että vuonna 2014 nähdään kaksi firman supersankarielokuvaa. Toinen näistä tulee olemaan Captain America 2.

Ensi-ilta on Yhdysvalloissa 4. huhtikuuta 2014. Suomeen leffa saattaa saapua jo ennen tätä. Tämän kesän Marvel-elokuvan The Avengers suomalaiset näkevät viikkoa ennen amerikkalaisia: 27. huhtikuuta.

Captain America 2 on luonnollisesti jatko-osa The Avengersille. The Avengers kertoo muun muassa toisessa maailmansodassa palvelleesta supersotilaasta, joka yrittää sopeutua nykyaikaan. Captain America 2 jatkaa siitä mihin The Avengers jää. Samuel L. Jacksonin näyttelemä Nick Fury ja agenttijärjestö S.H.I.E.L.D. ovat mukana kuvioissa.

Tekijät ovat aiemmin vihjailleet, että osa tarinasta saattaa sijoittua toiseen maailmansotaan takaumien kautta. Tätä ei vahvisteta, mutta tämä on hyvin mahdollista: ensimmäinen Captain America alusti muutamaa tarinakokonaisuutta.

Vuoden 2013 Marvel-elokuvia ovat Iron Man 3 ja Thor 2.

Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Liam Neeson jatkaa h... Kuin raivo härkä saa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova