Tuorein sisältö

Diktaattori eväsi kärkisijan Men in Blackilta Suomessa

29.05.2012 klo 14.20 | Luettu: 2004 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sacha Baron Cohenin tähdittämä Diktaattori oli toisenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Suomessa. Sadantuhannen katsojan rajaan on vielä matkaa, mutta taipale taittuu nopsaan.

Viime keskiviikkona avannut Men in Black III jäi sijalle kaksi. Huippukallis jatko-osa oli maailmanlaajuisesti viikonlopun katsotuin, mutta monilla muillakin markkinoilla tulos on jäänyt odotettua vaisummaksi: kenties syynä on heikko edellinen osa, tai se tosiasia, että edellisestä osasta on vuosikymmen. Kolmas osa on kriitikoiden mukaan varsin siedettävää ajanvietettä, jossa kelpo näyttelijät korvaavat käsikirjoituksen pahimmat puutteet.

Toinen uutuus oli romanttinen draamakomedia Rakkaudesta, unelmista ja kaloista. Tätäkin teosta useimmat kriitikot suosittelevat pienin varauksin. Ohjaaja Lasse Hallstromilta on jälleen syntynyt harmitonta huttua, aiheen ollessa kalastusmahdollisuuksien tuominen aavikolle ja muut kutupuuhat siinä sivussa.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Diktaattori (The Dictator) (17 419) [81 939] - arvostelu
2. Men in Black III (13 600) [19 893] - arvostelu
3. Dark Shadows (4 702) [46 315] - arvostelu
4. The Avengers (2 801) [101 161] - arvostelu
5. Rakkaudesta, unelmista ja kaloista (Salmon Fishing in the Yemen) (2 053) [2 053]
6. American Pie: Luokkakokous (American Reunion) (1 081) [112 300]
7. Lorax (Dr. Seuss's The Lorax) (925) [56 672]
8. Nälkäpeli (The Hunger Games) (878) [181 082] - arvostelu
9. Iron Sky (831) [174 669] - arvostelu
10. Risto Räppääjä ja Viileä Venla (591) [290 338]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Röyhkän Narttu hoite... Eppujen Mutala julka... >

Keskustelut (1 viestiä)

Justuas

Rekisteröitynyt 20.04.2011

29.05.2012 klo 21.27 1 tykkää tästä

Prometheus tällä viikolla nousee ykköspaikalle
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova