Tuorein sisältö

Laulajaveteraani Leonard Cohenin taidetta esillä Porvoossa

27.06.2012 klo 15.45 | Luettu: 1063 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Yleisön rakastama kanadalainen laulaja ja lauluntekijä Leonard Cohen on myös tunnettu kuvataiteilija. Taiteilijan syyskuun Suomen konsertin kunniaksi järjestetään hänen teostensa näyttely Porvoon Taidetehtaalla 31.8.-23.9.2012. Näyttelyn järjestää Galleria Hanna Kaarina (Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo).

Vuonna 1934 Montrealissa syntynyt kanadanjuutalainen Leonard Cohen tuli alun perin tunnetuksi ja palkituksi runoilijana sekä kirjailijana. Kuvataiteilija Cohen kuvaa mielellään ihmisiä ja esineitä elämänympäristöstään. Tuolit, hedelmävadit, kynttilänjalat, kaupunkimiljööt siirtyvät hänen kuviinsa. Oman ryhmänsä muodostavat ilmeikkäät omakuvat.

Näyttelyn avajaisten yhteydessä 30.8. järjestetään Leonard Cohenin hengessä musiikkituokio, jossa esiintyy mm. taiteilijan poika, laulaja Adam Cohen.

Taiteilijan uusin albumi Old Ideas on Cohenin 12. studioalbumi Epic Recordsin kanssa ja hänen uransa korkeimmalle listasijoille yltänyt albumi. Levy nousi ensimmäisellä listaviikollaan top 5 –listasijoille 27 maassa. Suoraan listaykköseksi levy nousi 17 maassa, mukaan lukien Suomi.

Cohenin konsertti on Helsingin Sonera Stadionilla 2. syyskuuta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Puistoblues käynnist... Trailereita: Monster... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova