Tuorein sisältö

Teinisensaatio Suomeen, varaudu hintaviin lippuihin ja ostoryntäykseen

18.07.2012 klo 12.10 | Luettu: 4387 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kanadalainen supertähti Justin Bieber saapuu ensi keväänä Suomeen. Tällä hetkellä maailman ylivoimaisesti suosituin miesartisti tuo jättimäisen "Believe Tour" -kiertueensa Helsinkiin Hartwall Areenalle perjantaina 26. huhtikuuta 2013.

Konsertin liput tulevat myyntiin tiistaina 24. heinäkuuta klo 9.00. Lippujen hinnat ovat 75 eurosta ylöspäin...(seisomapaikka kentällä 145 euroa).

Justin Bieber pomppasi valtaisaan suosioon vuoden 2009 debyyttilevyllään My World ollessaan vasta 15-vuotias. Sittemmin artisti on myynyt lähes 20 miljoonaa albumia.

Viime aikoina Justin Bieber -hysteria on vain kasvanut, ja kiertueen liput on revitty käsistä kaikkialla maailmassa. Kesäkuussa Bieber esiintyi Meksikossa yli 250 000 fanaattiselle ihailijalleen, Tanskassa ensimmäisen päivän myynnit ylittivät 30 000 lippua ja Norjassa Bieber-fanit aiheuttivat maan kaikkien aikojen ostoryntäyksen. 125 000 norjalaista taistelivat 50 000 lipusta – kaksi konserttia myytiin ennätysajassa loppuun.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ilosaaren tunnelmia ... Mustaa pimeyttä Euro... >

Keskustelut (5 viestiä)

Anonyymi

18.07.2012 klo 14.05 1 tykkää tästä

Hirvittävän karmeana halvimman lipun hintaa pidän vaikka eihän vielä mitään tiedä lämppäri-artistista/-bändistä. Lämppärinä, häikäisevä Anna Abreu riehakkuudellaan antaisi pojillekin niin paljon ja ehkäpä ens huhtikuussa, 2013, olis jo uus sinkku julkaistavaks!? Mielelläni seisoisin koko keikan!
Maakuntalehti Aamulehti esitteli Bieberinkin aikoinaan myös Anna Abreun tuoreeltaan n.kaks vuotta sitten mainiten erityisesti huikaisevan Twitter-aktiivisuuden ns.-kiiman joka onkin maailmalla ollut top-menestys.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

18.07.2012 klo 14.12 10 tykkää tästä

Onpa hyvä että maailma ehtii loppua ennen tuota
lainaa
Kungfutse

Moderaattori

Rekisteröitynyt 04.04.2007

18.07.2012 klo 15.51 3 tykkää tästä

Itseasiassa liput ovat 75 EUR ylöspäin ja kallein on tuon 145 €, piti ihan lippupisteen sivulta tarkistaa, koska toi kuulosti aika poskettomalta rahastukselta. Mut joo, kallista on silti, ei käy kateeksi pikkutyttöjen vanhempia.
lainaa
gdegdg

18.07.2012 klo 16.47 3 tykkää tästä

Mahtaa pikkutyttöjä sitten vanhempana hävettää
lainaa
Galactus123

18.07.2012 klo 16.49 1 tykkää tästä

Nuo lipunhinnat ovat oikeasti aika rikolliset. Ja kun miettii vielä mistä maksaa
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova