Tuorein sisältö

Suosittu ruotsalaissisarusten orkesteri jälleen Suomeen

19.07.2012 klo 02.09 | Luettu: 1653 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Edelliset klubikeikkansa Tavastialla ja Turun Klubilla loppuunmyynyt ja viime viikonloppuna Ilosaarirockissa suuren teltan täyttänyt First Aid Kit palaa loppuvuodesta Helsinkiin.

Ruotsalaissisarusten Klara ja Johanna Söderbergin tähdittämä yhtye nousee The Circuksen lavalle itsenäisyyspäivän iltana 6. joulukuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 20. heinäkuuta.

First Aid Kit on malliesimerkki yhtyeestä, jonka suosio on kasvanut Suomessa tasaisesti levy ja keikka kerrallaan. Debyytti-ep:nsä julkaisun jälkimainingeissa kaksikko teki ensivisiittinsä Suomeen esiintyen vuoden 2009 Ruisrockissa festivaalin pienimmällä lavalla kouralliselle väkeä, mutta jo seuraavalla Tavastian keikalle yleisömäärä oli huomattavasti suurempi.

Vuosi sitten Flow Festivaleilla yhtyeen Voimala-konserttiin oli parhaimmillaan sadan metrin jono ja viime talven hurmokselliset klubikeikat olivatkin jo loppuunmyytyjä.

Viimeisten kuukausien aikana First Aid Kit on kiertänyt tammikuussa ilmestyneen The Lion’s Roar -kakkosalbumin merkeissä. Yhtye valittiin muun muassa The White Stripesista tutun Jack Whiten Euroopan kiertueen lämmittelijäksi ja myöhemmin tänä vuonna First Aid Kit suuntaa jälleen mittaville Pohjois-Amerikan ja Euroopan kiertueille. Joulukuun alussa on vuorossa First Aid Kitin uran seuraava harppaus: The Circuksen konsertti on First Aid Kitin toistaiseksi suurin oma keikka Suomessa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Maiden -basisti... Liikkuvaa kuvaa Voic... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova